Punasella polokupyörällä hurruuttelin aarinkoesen pyhäpäevän kunniaks viitostietä pitkin Honkaharjun poluille ja lavunpohjille omia kätköpurtiloeta huoltamaan. Matkan varrella pit pysähtyä monta kertoo sen taatta kun jotkut immeeset oel puotellu muahan vaekka minkälaesta roskoo ja minä poemin niitä tarakalla olovaan tyhjään koerankorriin. Littanaks polokastuja limunaatipullojakkii lööty muutama.
Yhestä kuusessa roekkuneesta pet-putkilosta oel orava järsiny korkin mäsäks ja roekotinnii oel hävinny. Laetoen sinne ihan uuven putkilon, johonka olin laettanu narun jo kotona valamiiks. Kun sattu niissä littanaks poletuissa limunaatipulloessa olemaan yks ehjä korkki, niin minäpä saen piähäni hyövyntee tämän yilmiäräsen korkittoman putkilon ja sen littanaks poletun pullon korkin ja tehhä niistä tykkänään uuven keokätkön.
Kävi nii mukavasti, että siellä Honkaharjun kuppeessa ja viitostien vieressä polokuja pitkin ees taas pyörällä koekkelehtiissa sattu silimään yks oekeen sopivansorttinen piilopaekka. Se vuan harmitti, kun korkki oel viäränvärinen, vuan suaphan tuon myöhemmin vaehettua. Mustoo teeppiä kieputin kyllä sen piälle näen ens alakuun, ettee liian selevästi erotu. Vuan voe mahoton mikä mekkala siihen paekkaan puitten takkoo viitostieltä kuulu! Aatoja män ja tuil jatkuvalla syötöllä nii ettee ollu yhtään hilijasta hetkee. Kun ähersin sen korkin teeppoomisen kimpussa, nii meenas ihan hermot männä. Älypuhelimella pit vielä venkslata siinä metakassa sen verran, että saen kätkölle tunnukset, ja pitihän sille tietysti nimikii keksiä. Niinpä siitä tuil Voe mikä mekkala! Seoroovaks läksinnii sitte hilijasille poluille takasi.
Jos arvoot mitenkä monta vaehetta on minun polokupyörässä, niin suat sekkeristä piilopaekan koortinaatit. Nii heleppo on tämä. Elä vastoo numeroella.
Tarkasta ratkaisusi