Muster Mark ja kuusi kääpiötä Mystery Cache

”Mark juoksi läpi metsien, turvapaikkaa etsien
Tuli suurelle salolle, pienen pienelle talolle
Meni vintille vuoteeseen, jalat vinosti luoteeseen
Tunki sisälle jätkiä, ihan pieniä pätkiä!
Ekana kaikkein karvaisin – kääpiöitä, arvaisin...”

Parasta aloittaa tarina alusta. Mark oli tavallinen pieni poika, joka asui ilkeän äitipuolensa kanssa suuressa keskiaikaisessa linnassa (vaikka elettiinkin jo 1960-lukua). Tästä syystä hänen elämänsä muistutti kovasti lukuisten prinsessasatujen asetelmaa, vaikka viimeisenä asianahan Mark omanarvontuntoisena pikkupoikana halusi muistuttaa jotakin prinsessaa, yök! Eräänä päivänä sattui kuitenkin jotain merkillistä, joka sai Markinkin myöntämään hänen elämänsä olevan kuin suoraa Grimmin saduista tai Disneyn elokuvista. Mark oli nimittäin joutunut pahoihin riitoihin äitipuolensa kanssa kotitöiden tekemisestä ja lähtenyt livohkaan. Äitipuolensa raivoa pakeneva Mark oli ajattelemattomuuttaan kuitenkin juossut liian syvälle metsään ja oli nyt lumimyrskyn keskellä eksyksissä, uuvuksissa ja nälissään.

Lumipyry oli niin sakea, että Markin tuli suorastaan kaivaa tiensä sen läpi, tai siltä se ainakin tuntui. Yhtäkkiä Markin kulku tyssäsi tömähtäen johonkin kovaan. Hänen edessään oli ovi, joka näytti kuuluvan pienelle metsämökille. Mark astui epäröimättä ja koputtamatta sisään tuohon huomattavan pieneen mökkiin, joka vaikutti olevan tyhjillään. Mark ei jaksanut muuta kuin raahautua yläkertaan koisimaan löytämäänsä pieneen sänkyyn, miettimättä kenelle se kuului tai että miksi noin pienessä mökissä ylipäänsä oli yläkerta.

Nukuttuaan määrittelemättömän pitkän ajan Mark havahtui ympäriltään kuuluvaan epämääräiseen kuiskutteluun; joku oli talossa! Ei, vaan jotkut! Kuusi käsittämättömän pientä miestä tuijotti Markia sängyn reunalta, ja Mark totta vie tuijotti takaisin. Hän ei ollut eläissään nähnyt mitään niin pientä! Miehet olivat kuitenkin varsin ystävällisen näköisiä, ja tilanne oli muutenkin hänelle mieluisampi kuin äitipuolensa komenneltavana oleminen, joten hän ei pelännyt. Mark katkaisi pitkän, kiusallisen hiljaisuuden kysymällä miesten nimiä. "Nimiä? Hah! Me olemme niin pieniä, ettei meillä ole nimiä!" huudahti miehistä rivissä ensimmäinen, joka vaikutti myös vanhimmalta (tai ainakin kolmen vanhimman joukkoon kuuluvalta). "Vai ei nimiä?" Mark kummasteli, ja hänen mieleensä tuli väkisinkin satu Lumikista ja seitsemästä kääpiöstä, jotka oli nimetty nokkelasti heidän luonteenpiirteidensä tai taipumustensa mukaan. Prinsessayhteyden taas tajuttuaan Markia hieman hävetti, mutta kiusallisessa tilanteessa hän tarvitsi jotain jutun juurta ja ehdotti: "Hei kuulkaas, kukaan ei ole niin pieni, etteikö soisi tulla nimetyksi! Keksitään teille nimet nyt heti!"

Mark luotti hyväksi todettuun tapaan nimetä kääpiöitä. Hän vilkaisi uusia ystäviään ja alkoi katseellaan mitata kunkin ulkoista olemusta:

...ja niin edelleen. Pitkän pohdinnan ja kääpiöiden tuijottelun tuloksena Mark keksi kaikille kuudelle nimet. Helppoa se ei ollut, ja osa nimistä kalskahtikin jälkikäteen ajateltuna vähän oudoilta. Tämä ei kuitenkaan haitannut tuoreita nimenomistajia, vaan nämä päättivät järjestää Markin kunniaksi suuret kemut, jotka venyivät pitkälle yöhön. Seuraavana aamuna Mark päätti, ettei koskaan palaisi ilkeän äitipuolensa luo vaan viettäisi pienten ystäviensä kanssa onnellisena elämänsä loppuun asti.

LOPPU