Tämä kätkö esittelee oivallisen taukopaikan vaikka pyöräily, hiihto tai kävelyreissulla. Toki lähistölle pääsee myös autolla. Kerpola on Auvilan talon torppa. Torpan pihapiirissä on laavu ja nuotiopaikka sekä puulajipuisto. Hiihtoreitti on kulkenut useina vuosina Kerpolan kautta ja laavu on ollut kuntoilijoiden käytössä.
Et tarvitse työkaluja kätköllä päästäksesi käsiksi logiin!
Vekkulan kyläyhdistys ry:n sivuilta lainattu kerpolan historiaa.
"Kerpola on yksi Auvilan kartanon monista torpista, jonka perusti Suomen sodan aikaan 1797 Auvilan työmies Kalle ja asui siinä 40 vuotta. Sen jälkeen sitä asui yhtä pitkään Samuli ja joitakin vuosia Matti.
1900-luvun alkupuolella Kerpolaan asettui Severus Ahlgren Korpilahden Vesteristä, joka oli pitäjän isoja tiloja, peltoa ja metsiä yli 500 hehtaaria. Vesterin tilalla oli viisi yritteliästä poikaa, joista kaikki Severusta lukuun ottamatta lähtivät Amerikkaan onneaan etsimään, myös vanhin veli Hermanni, joka lähti hakemaan rahaa kototilan pelastamiseksi epäonnisilta pankki- ym. hankkeilta. Sillä aikaa vaimo lapsineen jäi pitämään tilaa ja viivyttelemään velkojia. Onni ei ollut ahlgrenien matkassa rapakon takana: Oskari ampui itsensä ja poikien perheitä ja jälkeläisiä kohtasi poikkeuksellisen paljon dramaattisia menetyksiä.
Severus eli ”Veeru” lunasti Anna-Stinansa kanssa Kerpolan itsenäiseksi ja kehitti paikkaa. Hänen jälkeensä isännäksi tuli 1935 poika Hjalmar (1893-64) ja vaimonsa Olga. Hjalmar oli Vekkulan horisontissa räväkkä ja tyylikäs hahmo, joka ei lannanajossakaan unohtanut huopahattua päästään. Asiaan kuuluivat hyvät hevoset Sähäkkä ja Kerttu, joiden kyydissä isäntä aina silloin tällöin hävisi kyläpaikkoja kiertämään ja vähän hummaamaan. Erään kerran nuorempana kiertuetta oli kommentoitu pitäjälehdessäkin, kun mökin pojan uudet linjarirattaat olivat rikkoutuneet tämän päästettyä suurpiirteisesti kolmen veräjän läpi.
Hjalmar oli kuitenkin ahkera maamies, josta on jäänyt useita kuva- ja kaitafilmitallenteita peltotöistä, mm. suonajosta ja muista maanparannushommista. 1955 Hjalmar kuitenkin myi Kerpolan pois Jämsän metsänhoitoyhdistykselle ja osti pienemmän Hietalan. Takana oli sydäninfarkti ja halu päästä helpommalla: Hietalan vanhaa järvenpohjaa oli huomattavasti helpompi viljellä kuin Kerpolan kivisiä maita.
Hjalmarin ja Olgan lapsista Sune oli haavoittunut Lapin sodassa ja sieltä palattuaan pientilan pellot eivät enää houkutelleet, vaan - autot! 1952 Sune lähti autollaan Pariisiin sodanjälkeisen Euroopan tuulia haistelemaan ja vuotta myöhemmin hän jo ajoi omalla Renault 4 CV:llään Monte Carlon rallin! Elämänura oli löytynyt ja Sune suuntasi 50-luvulla liikepaikoille Jyväskylään, jossa perusti kumppanin kanssa käytettyjen autojen huutokaupoilla aloittaneen Oy Autohuuto – nimisen liikkeen. Aika oli autokauppiaalle otollinen ja Sunen bisnekset menestyivät, kun hän sai mm. Renaultin edustuksen itselleen. Myöhemmin hän hakeutui Tampereelle ja jatkoi toisen liikkeen palveluksessa saman merkin parissa. Me perinteen kerääjät ja historian tutkijat olemme Sunelle ikuisesti kiitollisia hänen hienoista 50- ja 60 –lukujen kaitafilmeistään, jotka kertovat, että kameran takana on mies, jolla on silmää ja kauneuden kaipuuta.
Sunen nuorempi sisko Kyllikki jäi asumaan äidin kanssa Rantalaa Jalmari-isän kuoleman jälkeen. Kumppaniksi löytyi Kauko Rantanen, työnkuljettama metallimies, joka oli ollut Wärtsilän hommissa Hämeenlinnassa ennen Jämsään eksymistään. Kauko oli porarina rautatietä tekemässä, apumiehenä kuorma-autoissa jne. Välillä hän viihdytti kylän lapsia ajamalla hurjaa vauhtia Nuffield-traktorillaan läpi Vekkulan etupyörät tukevasti ilmassa. Kyllikki teki pitkän päivätyön Jämsän Sähkön mittarinlukijana. Kauko ja Kyllikki tapasivat myöhään eivätkä ehtineet saada lapsia.
Jaakko Luoma"