Kätkö sijaitsee raviradan välittömässä läheisyydessä. Itse RADALLE EI SAA EIKÄ TARVITSE MENNÄ! Älä myöskään etsi kätköä, mikäli joku on rataa käyttämässä, niin turvallisuuden kuin jästimisenkin takia. (Ravit kerran kesässä, maan ollessa sula satunnaista hevoskäyttöä. Talvisin moottorikelkkailijoita.) Varokaa myös puiden oksia ja muita luontokappaleita! Maata ei tarvitse tonkia, eikä yhtäkään luonnonluomaa (sen paremmin kuin ihmisenkään) tarvitse vahingoittaa!
Tämä kätkö on suunnattu erityisesti Kauhajoen koulukeskuksen yläkoulun oppilaille, joiden maantiedon kirjassa käsitellään geokätköilyä. Kätköllä saattaa siis olla suuriakin kävijäryhmiä kerralla, joita paikallisten kätköilijöiden ei ole syytä luulla totaalisen jästeiksi. Kehotankin kouluryhmiä käyttämään tilaisuuden hyväkseen, mikäli tämmöinen ilmestys purkille yhtäaikaa ilmestyy, ja kyselemään lisää tästä hienosta harrastuksesta. Kätkö on toteutettu yhdessä yläkoulun maantiedon opettajan kanssa.
Opettajan painajainen
Kirjoittajan huomautus: Tarina ei käsittele mitään tiettyä koulua eikä pohjaudu yhteenkään tiettyyn opettajaan, vaan kaikki henkilöt ja paikat kumpuavat täysin ja kokonaan kätköttäjän mielikuvituksesta. Tarinan innoittajana on kuitenkin toiminut koulumme äidinkielen opettaja, tai pikemminkin hänen tekemänsä tekstin pätkä.
Kellot soivat. Miten ärsyttävä ääni niistä tulikaan! Ajattelin juoda kahvini rauhassa loppuun, mutta eräs toinen opettaja mulkoili minua siihen malliin, että päätin lähteä tunnille. Sainkin taas mutkitella oikein kunnolla tässä huonon arkkitehtuurin tyyssijassa päästäkseni luokkaan. Avaimen kanssa sain konstailla pari minuuttia, kunnes oppilaat pääsivät laahustamaan luokkaan. Yksikään ei hymyillyt, ja tietenkin kolmasosa heistä oli taas myöhässä. Seisoin taulun edessä ja odotin heidän hiljenevän. Kamala pulina kesti vielä jokusen minuutin, niin että päätäni alkoi särkeä. Kokonaista kaksi oppilasta vastasi tervehdykseeni tuolien kirskuessa ikävästi lattiaa vasten. Jälleen kerran muutama lapsonen saapui ovesta sisään ja rojahti väärille paikoille istumaan. Tytöt puhuivat kiljuen jostakin nettimaailman uusimmasta villityksestä ja eräs pojista sylkäisi lattialle. Miksi minä edes vaivauduin?
Tassutin luokan ovesta pihalle ja opettajanhuoneen kautta pääovelle. Ahdoin kengät jalkoihini ja ryntäsin ovesta ulos. Voi, miten kirkasta ulkona olikaan! Pystyin haistamaan raikkaan kevätilman sieraimissani. Vapaus! Liian kauan olin istuksinut tuossa hämärän ja synkeyden saartamassa rakennuksessa, jossa olin viettänyt aivan liian monta vuotta. Tunsin tuulen kasvoillani. Laskin autoni ikkunat alas ajellessani kotia kohti. Siellä pakkasin laukkuni täyteen tarpeellista, jättäen kuitenkin kaiken turhan pois. Miten kevyt siitä tulikaan! Kiersin huoneet kerran läpi hyvästeiksi ja istuin takaisin autoon. Ajelin kaikessa rauhassa kohti Torniota. Tankkasin autoni viimeisen kerran Suomen puolella ja huristelin rajan yli. Sverige! Liikenneympyrästä läpi ja matka jatkui maantietä pitkin. Maisemat vaihtuivat ja välillä teki mieli poiketa sisämaan puolelle. Merenrannoilla sijaitsevat taukopaikat olivat parhaimpia. Ennen pitkää saavuin Malmöhön. Jatkoin matkaani Öresundista yli Tanskan puolelle.