Tapaninpäivänä 26.12.2017 klo 13.00-13:30 on hyvä hetki pysähtyä tämän teoksen äärelle.
Tilla Kekki niminen taiteilija on tehnyt Kirkkokadun sisäpihalle vuonna 2005 teoksen jonka nimi on Aikojen saatto.
Veistoksessa on jotain tuttua, ihan kuin muistuttaisi meitä siitä millaista esim. kätköily voi olla. Vahvistaa ja yhdistää eri ikäisiä.
Koska Espoonjoki on tulvinut aika lailla viime aikoina laitan kahluuatribuutin jotta osaatte varustautua tapahtumaan oikeilla varusteilla. Kahluusaappaita tuskin kuitenkaan tarvitaan.