Nivalan kirkko
HUOM! Lähikätköjen takia purkki ei sijaitse aivan kirkon pihassa, mutta sen luota kirkko kyllä näkyy. Tällä tontilla pidetään seurakunnan kirpputoria.
Nivalan kirkon piirustukset laati Simon Jylkkä-Silvén ja ne hyväksyttiin Yli-intendentinvirastossa 1801. Puukirkko rakennettiin tornittomaksi tasavartiseksi ristikirkoksi. Kirkko valmistui 1803 Niilo Koskelan johdolla. Kirkko on rakennettu pitäjäläisten päivätyönä. Suoritus on monella tavalla mittava. Silloisen Pidisjärven kappeliseurakunnan väkiluku lienee ollut tuolloin noin 1500. Ihmisten varallisuus oli vähäistä. Kuitenkin kansan keskuudessa löytyi voimaa ja taitoa rakentaa oma kirkko. Kirkkoon mahtuu n. 600 henkilöä.
Alunperin erillinen kellotapuli on 1874 liitetty kirkkoon solarakenteella. Samalla kirkko sai nykyisen ulkoasunsa. Torni ja runkohuone ovat uusgoottilaisessa asussa. Lautaholvit kattavat ristikirkon sakaroita.
Alttaritaulu on A. Vendelinin Ristiinnaulittu vuodelta 1875 ja kuorin yläosassa olevat Jeesuksen kärsimyshistoriaa esittävät maalaukset Lauri Välkkeen 1952. Vanhimmat maalaukset, jotka olivat välillä poissa kirkosta, on asetettu nyt pohjois- ja eteläpäätyihin. Niiden tekijää ei tiedetä, mutta ne saattavat olla 1800-luvun alussa täällä päin liikkuneen Tuomas Kiempen töitä.
Vanha hautausmaa ympäröi kirkkoa. Kirkon sankarihautojen muistomerkin on tehnyt Kalervo Kallio v. 1960.
Nivala ja sen kirkko ovat herännäisyyden syntysijoja. Myös lestadiolainen herätysliike tuli paikkakunnalle viime vuosisadan loppupuolella. Molemmat liikkeet vaikuttavat seurakunnassa, kokoavat väkeä kirkkoon ja ovat pitäneet yllä myös veisuuperinnettä.
Uusgotiikka on arkkitehtuurin ja sisustustaiteen suuntaus, joka kuuluu 1800-luvun kertaustyyleihin. Se yritti elvyttää myöhäiskeskiaikaisen gotiikan mukailemalla sen muotoja.
Esimerkkejä muista uusgoottilaisista kirkoista: Haapajärven kirkko tuossa naapurissa, Johanneksenkirkko Helsingissä
Esimerkkejä goottilaisista kirkoista: Turun tuomiokirkko, Kölnin tuomiokirkko
Lähteet: Kirjastovirma Museovirasto Rantapallo Wikipedia