1. Kenraaliluutnantti Aksel Fredrik Airo.
Pääministeri J.K. Paasikivi ilmoitti Airolle, että tämä tultaisiin pidättämään hiljattain paljastuneen asekätkentäjutun vuoksi. Airo marssi ilmoittautumaan Valpon päämajaan Ratakadulle ja pääsi vapaaksi vasta maaliskuussa 1948, kahden vuoden ja yhdeksän kuukauden kuluttua – syyttömäksi todettuna. Vuotta myöhemmin presidentti Paasikivi vapautti hänet tehtävistään ”yleisen edun vuoksi”. Toisin sanoen: kenraali sai potkut. Erottamisensa jälkeen Airo ei poistunut historian hämärään. Hän istui myöhemmin kaksi kautta eduskunnassa kokoomuksen kansanedustajana.
Mutta mitä Airo oikeastaan tiesi asekätkennästä? Tutkijat uskovat, että jatkosodan keskeisin sotatoimien suunnittelija oli perillä suunnitelman päälinjasta – sehän oli sotilaallista varautumista miehitykseen ja sissisotaan – mutta ei yksityiskohdista. Airo ei koskaan tunnustanut eikä kertonut asiasta julkisuudessa. Airo piti omana tietonaan paljon sellaista, mitä Mikkelissä sota-aikana tapahtui tai päätettiin, kaikki häntä haastatella yrittäneet toimittajat ja kirjailijat, mm. Mauri Sariola, saivat aina saman vastauksen: "Ne asiat eivät kuulu ulkopuolisille!"
Elämänsä viimeiset vuosikymmenet Airo vietti kotitilallaan Ristintaipaleella, jonne hänet on myös haudattu. Hänen tuhkansa kätkettiin tykinhylsyssä kotipihaan rakennettuun kalliohautaan.
(Vuosi jona presidentti Mauno Koivisto antoi suurristin Airolle - se vuosi jona Airo täytti 50 vuotta - 32 = A)
2. Eversti Valo Nihtilä.
Päämajan operatiivisen osaston päällikkö Valo Nihtilä oli taitava strategi, jonka auktoriteettiasema sekä Mikkelissä että jatkosodan rintamajoukoissa oli vahva. Ilman Nihtilää olisi everstiluutnantti Usko Sakari Haahden suunnitelma asekätkennästä tuskin edennyt. Nihtilä puolestaan katsoi, ettei hän voinut toimia ilman Airon siunausta. Airo taas luotti Nihtilään täysin ja hyväksyi asekätkennän varautumistoimena. Kenraali informoi tästä marsalkka Mannerheimia. Näin Nihtilä itse kertoi tästä informoinnista myöhemmin muistiossaan: – Lienee ollut seuraavana päivänä, kun Airo minulle mainitsi puhuneensa asiasta Mannerheimille siltä varalta, että se kulkeutuisi hänen tietoonsa muita teitä, eikä hän pitäisi varmasti siitä, että hänen selkänsä takana toimitaan.
M oli Airon mukaan vain varoittanut ilmitulon vaarasta ja kehottanut noudattamaan mitä suurinta varovaisuutta. Kun Nihtilä pidätettiin, hän joutui kovan painostuksen alle. Nihtilä puhui tutkijoille vasta Haahden tunnustettua oman osuutensa Mannerheimin kehotuksesta. Tällöin eversti otti itselleen vastuun koko hankkeesta. Vankilasta päästyään Nihtilä toimi muun muassa Kansallis-Osake-Pankissa. Hänen johtamaansa konttoria Helsingin Töölössä kutsuttiin ”everstin konttoriksi”.
Kuunneltuaan nuoren oikeistopoliitikon maanpuolustusmäärärahoja voimakkaasti arvostelleen puheenvuoron Nihtilä nousi vastaamaan siihen. Vastauksessaan hän ihmetteli, miksi nuoriso hyljeksii maanpuolustusta. Istuutuessaan puheenvuoronsa jälkeen paikalleen Nihtilä sai sydänkohtauksen, joka johti paikalla olleiden lääkärien antamasta ensiavusta huolimatta kuolemaan.
(Vuosi jona Nihtilän synnyinkunnassa Kärkölässä paljastettiin muistokivi hänen kunniaksi - vuosi jona hän vapautui vankeudesta ehdonalaiseen asekätkennän jälkeen - 28 = B)
3. Everstiluutnantti Usko Sakari Haahti.
Ajatus sotatarvikkeiden hajavarastoinnista pahimman varalle syntyi Haahden mielessä heinäkuun lopulla 1944. Vaikka rintamatilanne oli jo vakaa Neuvostoliiton suurhyökkäyksen pysähdyttyä, Haahti oli huolestunut. Pian hän alkoi muotoilla suunnitelmaa asekätken¬nästä. Kohtalon kesän tilannetta ja Haahden mielentilaa kuvaa hyvin tämä elokuun alun merkintä hänen päiväkirjassaan: – Nämä kädet eivät ryssää palvele. Syyskuun alussa voimaan tullut aselepo ei rauhoittanut Haahden mieltä. – Ensimmäisen vuorokauden ajan meillä tuli oli lakannut, mutta Venäjän puolelta se jatkui. Tämä antoi meille sen ehdottoman käsityksen, että Neuvostoliitto tarkoitti sitä samaa, joka siltä onnistui Romaniassa, Haahti sanoi kapteeni Martti Keskitalon haastattelussa vuonna 1966. Haahti kertoi asekätkennän suunnittelijoiden mieleen tulleesta muurahaispesäteoriasta: jos pesään sohaisee, alkaa kuhina. Siis jos puna-armeija tunkeutuu Suomen sisä¬osiin, vastarinta puhkeaa kaikkialla.
Haahden aloitteesta suojeluskuntapiirien henkilöstöä alettiin vahventaa heti välirauhan solmimisen jälkeen kyvykkäiksi osoittautuneilla majurin tai kapteenin arvoisilla upseereilla. Siirtomääräyksissä heidän tehtäväkseen mainittiin kotiuttamistoimien johtaminen, mutta todellisuudessa Haahti antoi upseereille tyystin toisenlaisen käskyn. Heidän tuli hoitaa kotiutettavalta kenttäarmeijalta vapautuvien aseiden hajavarastointi.
(Vuosi jolloin Haahti kutsuttiin kadettikunnan kunniajäseneksi - korkeimman oikeuden Haahdelle asettaman rangaistuksen pituus asekätkennästä vuosissa - 1962 = C)
4. Kapteeni Arvo Pentti.
Mannerheim-ristin ritari, Pentti oli 29-vuotias pataljoonankomentaja, kun hän sai käskyn ilmoittautua Päämajassa lokakuun lopussa 1944. Edessä oli siirto Vammalaan, Etelä-Satakunnan suojeluskuntapiirin 2. yleisesikuntaupseeriksi ja alueen asekätkennän johtajaksi. Valpon kuulusteluihin Pentti joutui v. 1945. Tutkijat löysivät piiristä vain kuusi kätköä ja alle neljänneksen kaikesta kätketystä materiaalista.
Pentti istui tutkintavankeudessa ja turvasäilössä lähes kaksi vuotta ja sai oikeudessa kahdeksan kuukauden tuomion. Myöhemmin Pentti lähti politiikkaan maalaisliiton riveissä. Hän toimi neljästi puolustusministerinä 1960-luvulla. Presidentti Kekkonen nimitti hänet suojelupoliisin eli Suopon päälliköksi vuonna 1972, jota virkaa hän hoiti kuusi vuotta. Pentin mainetta varjostaa KGB-loikkari Vasili Mitrohinin länteen luovuttamasta aineistosta löytynyt tieto, jonka mukaan Pentti olisi vuonna 1973 suostunut yhteistyöhön Neuvostoliiton kanssa ja saanut ensipalkkioksi 150 000 markkaa. Hänen peitenimensä KGB:ssä oli ”Mauri”. Tutkija Kimmo Rentolan selvityksen mukaan Pentti noudatti Suopossa joitakin KGB:n toiveita läntisen tiedustelutoiminnan rajoittamisesta Suomessa mutta ei ollut perinteisessä mielessä agentti.
(Vuosi jona Pentti ylennettiin everstiluutnantiksi - kuukauden numero jona Pentti joutui Valpon kuulusteluihin v. 1945 - 1952 = D)
5. Majuri Eero Kivelä.
Kivelä oli ensimmäinen Mannerheim-ristin saanut reservinupseeri syyskuussa 1941 – paljasjalkainen tamperelainen, joka taisteli jatkosodassa komppanianpäällikkönä ja pataljoonankomentajana. Asekätkijäksi Kivelä sai käskyn syyskuun lopussa 1944 – ensin Jyväskylän suojeluskuntapiirin 2. ye-upseeriksi, sitten joulukuussa Pirkka-Hämeen piiriin Tampereelle. Juuri ennen siirtoaan hän erosi puolustusvoimien palveluksesta ja sai toivomansa nimityksen Finlaysonin tehtaan sosiaalijohtajaksi. Pidätyksensä jälkeen Kivelä ehti istua Sörnäisten vankilassa viisi kuukautta, kunnes vapaus koitti yllättävällä tavalla.
Kevään 1945 vaaleissa eduskuntaan valittu Kalle Jutila nimitettiin samana syksynä Suomen suurlähettilääksi Washingtoniin, ja Kivelä nousi lokakuussa Jutilan varasijalta kansanedustajaksi. Kivelä sai kuulla kansanedustajan paikastaan sattumalta, kun kuulustelija luki hänelle uutisen Jutilan nimityksestä kommunistilehti Vapaan Sanan palstoilta. – Minua vietiin sitten valtiolliseen poliisiin, ja siellä oli minun vaimoni minua vastassa, ja kirjekuori kädessä, kertoi Kivelä TV2:n haastattelussa vuonna 1991. Vaimo antoi kirjekuoren Kivelälle – se oli kansanedustajan valtakirja. Heti ensi töikseen edustaja Kivelä toi julki Sörnäisten sortokaudeksi kuvatut Valpon painostustoimet asekätkijöitä kohtaan. Painostus loppui siihen.
(Monesko Mannerheim-ristin ritari Eero Kivelä oli - 8 = E)
6. Everstiluutnantti Arto Virkkunen.
Virkkunen oli historiantutkijana tunnetun professori Artturi Heikki Virkkusen poika, joka kuului Sakari Haahden luotettuihin ystäviin ja hengenheimolaisiin. Virkkunen oli asekätkennän suunnittelijoiden ydinryhmässä, yhdessä Haahden, Reino Arimon ja Reino Lukkarin kanssa. Virkkunen liittyi jo nuorena Helsingin suojeluskuntaan ja lähti asevelvolliuuden suorittamisen jälkeen ammattisotilaan uralle. Hän valmistui kadettikoulusta vuonna 1934.
Talvisodassa hän palveli komppanianpäällikkönä ja jatkosodassa muun muassa pataljoonankomentajana ja toimistopäällikkönä Aunuksen Ryhmän esikunnassa. Asekätkentäjutussa Virkkunen joutui telkien taakse peräti 32 kuukaudeksi. Hän julkaisi myöhemmin vankila-ajoistaan huumorin sävyttämän muistelmakirjan.
(Vokaalien lukumäärä kirjan nimessä - 10 = F)
7. Eversti Urho Tähtinen.
Asekätkennän tärkeä motiivi oli käyttää nopeasti perustettavia sissipataljoonia kenttäarmeijan liikekannallepanon suojajoukkoina. Tämä tehtävä oli aiemmin ollut Suojeluskunnalla, joka piti lakkauttaa. Päämajan järjestelyosaston päällikkö, eversti Urho Tähtinen oli keskeisessä roolissa liikekannallepanon suunnittelussa uudessa tilanteessa. Tehtävä oli vaikea muun muassa siksi, että valvontakomissio piti liikekannallepanon valmistelua kiellettynä. Asekätkentäjutussa Tähtinen joutui sotaylioikeuteen, mutta lopulta syytteet kuitenkin hylättiin.
(Kuukausien määrä jotka Tähtinen istui sellissä ennen syytteiden hylkäämistä - 16 = G)
8. Kenraali Yrjö Keinonen.
Sodan päättyessä Keinonen oli 32-vuotias Mannerheim-ristin ritari ja pataljoonankomentaja Tuntemattoman sotilaan rykmenttinä tunnetussa JR8:ssa. Keinonen sai tehtäväkseen johtaa asekätkentää Pohjois-Karjalan suojeluskuntapiirissä. Tehtävä ei ollut aivan mieluinen: Keinonen olisi halunnut jatkaa siviiliopintojaan. Valpon tutkijat pidättivät Keinosen heinäkuussa 1945, ja piirin alueelta löydettiin kaikkiaan 46 kätköä. Niissä oli aseita ja varusteita lähes 1 500 miehelle.
Vankilassa Keinonen istui yhteensä 16 kuukautta ja sai oikeudessa vuoden ja kahden kuukauden vankeustuomion. Hän opiskeli sellissä ja valmistui pian vapautumisensa jälkeen filosofian kandidaatiksi. Presidentti Kekkonen nimitti Keinosen puolustusvoimien komentajaksi 1965, vaikka tämä oli vasta kenraalimajuri. Näin Keinonen ohitti useita virkaiältään vanhempia upseereja. Jalkaväenkenraaliksi hänet ylennettiin v. 1968. Keinonen jätti eroanomuksensa skandaalin jälkeen huhtikuussa 1969.
Kenraali oli antanut Lalli-lehdelle haastattelun, jossa hän tulkitsi Suomen ja Neuvostoliiton välisen Yya-sopimuksen velvoittavan puolustusvoimia ylläpitämään korkeaa valmiutta torjua yllätyshyökkäykset. Kekkonen julmistui, sillä hän piti Yya-sopimuksen tulkintaa yksinoikeutenaan. Lisäksi lausunnolla katsottiin olleen poliittinen tavoite: korottaa puolustusmäärärahoja.
(Kekkonen nimitti Keinosen puolustusvoimien komentajaksi v. 1965. Montako virkaiältään vanhempaa kenraalia hän ohitti tässä nimityksessä + monesko Mannerheim -ristin ritari Keinonen oli - 105 = H)
Kaivatun tunnustuksen asekätkijöille antoi puolustusministeri Elisabet Rehn maanpuolustuskurssin avajaisissa maaliskuussa 1992. Hän nimittäin totesi silloin, ettei valtiovalta voi palauttaa asekätkijöiden kunniaa, koska he eivät olleet koskaan kunniaansa menettäneetkään. Reilumpaa tunnustusta itänaapurin ikeestä irti päässeen tasavallan johto tuskin olisi voinut antaakaan noille arkipäivän sankareille, jotka syksyn 1944 epävarmoissa oloissa tekivät vain velvollisuutensa. Rikollisia heistä oli tehty poliittisen pakon edessä totuutta vääristelemällä ja oikeutta halventamalla.
Asiasta kiinnostuneille lisälukemista: Eino E. Lassila : Vuosi Valpon vieraana, Mauri Sariola: viimeiset ritarit, Matti Lukkari: Asekätkentä, Paavo A Kairinen: Marttisen miehet
Kätkö löytyy koordinaateista N 61 AB.CDE, 024 FG.H53
Runsaslumisena talvena kätkö peittyy lumeen.
Kätkössä EI ole kynää.
Tarkasta geocache.fi:n palvelussa onko ratkaisusi oikea
