Iivanansaari Multi-cache

Erik Johan (Jussi) Reinikainen (25. marraskuuta 1889 Parikkala – 29. heinäkuuta 1969 Simpele) oli suomalainenkalterijääkäri. Hän toimi aluksi mm. myyjänä setänsä kauppaliikkeessä ja otti innokkaasti osaa vapaaseen harrastustoimintaan mm. Ryhti-nimisessä urheiluseurassa, jonka kautta hän joutui kosketuksiin jääkäriliikkeen kanssa. Jääkäri-Jussi liittyi myös preussilaiseen Jääkäripataljoona 27:ään, jonka mukana hän osallistui sotatoimiin Kuurinmaalla.

Toimiessaan jääkärivärvärinä Viipurin tienoilla hän joutui maaliskuussa 1916 kiinni ja hänet vietiin lopuksi PietariinŠpalernajan vankilaan. Siellä Reinikainen odotti ilman minkäänlaista oikeudenkäyntiä. Reikainen kuuli selliinsä kuinka joka päivä vankeja vietiin pihalle teloitettavaksi, Hän kirjoitti niistä muutamassa kirjeessä jotka Suomeen sotilaspostissa saapuivat. Reinikainen ajatteli vankisellissa ollessaan mikä päivä Hänen vuoronsa on tulla teloitetuksi.- Špalernajan tutkintavankila oli 1800-luvulla rakennettu. Špalernajan tutkintavankila sai nimensä sijaintinsa mukaan Špalernaja-kadun varrella Pietarissa. Se rakennettiin keisari Aleksanteri II:n aikana 1871–1875 arkkitehti Karl J. Majevskin johdolla Venäjän ensimmäiseksi tutkintavankilaksi. Majevski noudatti amerikkalaista mallia, jonka mukaan vankisellit sijoitettiin sisäpihaa kiertävien rautaisten käytäväkerrosten varrella. - Sitten kirjeiden tuleminen Hänen Tyttärensä äidille Anni Puurtinen-Reinikainen loppui.....eikä Reinikaisesta kuultu ennen vallankumousta mitään. Reinikaisen luultiin tulleen teloitetuksi.

Venäjällä syttyi vallankumous jossa yhteydessä kansanrintaman miehet avasivat Reinikaisen vankisellin oven, Näin Äitini Isä pääsi pakenemaan 1917. Äitini Karin Puurtinen-Reinikainen kertoman mukaan Reinikainen palasi ryömien maatapitkin ja juoden maastosta vettä ,sekä syöden mitä maasta syötäväksi kelpaavaa löysi. Asettuen omille mailleen Suomen tuolloisen rajan Suomen puolelle.Äitini joka Erik Johan Reinikainen Tytär Anni Puurtinen-Reinikainen liitosta syntynyt: kertoi edelleen minulle että Iso-Isäni olisi Kuolemansellissä kokemistaan kauheuksista siinä määrin järkyttynyt ettei enää juurikaan pystynyt realistisesti asioistaan päättämään. Äitini Karin Onerva Puurtinen -Reinikainen kertoi mm. että isänsä oli lahjoittanut valtaisan omaisuutensa Kadettiupseereille ja Suomen valtiolle. -Äitini joka Reinikaisen ainoana RINTAPERILLISENÄ ei saanut mitään rahallista tai muutakaan perintöä. Tiedustellessani 1969 äidiltäni miksei Hän puuttunut tuohon rintaperillisen perimisoikeuteen? Äitini Karin Onerva Puurtinen-Reinikainen-Luukkainen vastasi minulle hyvin lyhyesti:" Se oli Isän tahto" Vuosien saatossa olen itse miettinyt mikähän se Äidin Isän tahto oikeastaan oli, ottaen huomioon Reinikaisen järkytykset ja mielentilan vankisellissä vietettyjen aikojen jälkeen. Sillä Äitini kertoman mukaan Reinikainen nukkuikin rynnäkkökivääri käden ulottuvilla. Reinikainen oli maksanut omista rahoistaan itselleen sisäkön, joka hoiti Reinikaista ympärivuorokauden Reinikaisen kuolemaan saakka. Palkaksi Reinikaisen omaisuudesta otettiin rahaa jolla ko. Sisäkkö/lähihoitaja (lle) hankittiin oma tontti ja tupa itä-suomesta 1969. _Iso-Isäni muistoa kunnioittaen_

Jääkärivääpeli Reinikainen toimi jatkuvasti siviilissäkin maanpuolustustyössä mm. tukien Simpeleen reservinupseerien ja reservin aliupseerien toimintaa taloudellisesti. Hän lahjoitti mm. SimRu:lle maan Junkkarikämpän rakentamista varten ja tuki muutenkin rakennustyötä. Simpeleen molemmat reservikerhot kutsuivat hänet kunniajäsenekseen ja Etelä-Karjalan reserviläispiiri myönsi Reinikaiselle piirin ensimmäisen kultaisen ansiomitalin.

Iivanansaaren hautakammio

Lähes 81-vuotiaaksi elänyt Jääkäri-Jussi oli yksi viimeisistä Suomen kalterijääkäreistä. Nämä olivat aikaisemmin keskusteluissaan sopineet, että jokainen, joka keksii ja haluaa, jättää jälkeensä jonkinlaisen muiston jääkäriaatteesta. Jääkäri-Jussi rakensi omalle maalleen Iivanansaareen hautakammion, mikä on kopio hänen muinaisesta vankisellistään Špalernajan vankilassa. Reinikainen sanoi vihkiäispuheessaan kammion tulevan symboloimaan koko maanpuolustusaatetta, jonka eräs alkumuoto jääkäriliike oli. Kammioon liittyy myös saman järven mantereenpuoleisella rannalla oleva Simpeleen reserviupseerikerhon maja, Junkkarikämppä, johon tarvittavan maa-alan Reinikainen lahjoitti ja tuki voimakkaasti myös itse majan rakentamista.

Hautakammio eroaa sisustukseltaan vain muutamassa kohdin alkuperäisestä, jo aika päiviä puretusta pietarilaisen vankilan sellistä: keskellä lattiaa on kaksi betonipilaria, joista toinen kannattaa pronssista jääkäripatsaan pienoismallia ja toinen Reinikaisen tuhkauurnaa. Lisäksi ulko-ovessa on Preussin 27. Jääkäripataljoonan merkki ja oven pieleen on kiinnitetty Saksasta lahjana saatu saman aikakauden “hiilisankokypärä“. Muuten sisustus on tarkka, jopa nurkassa oleva ikonikin on helsinkiläisestä antiikkiliikkeestä löytynyt aito venäläinen, 1800-luvun lopulla valmistettu. Jopa pöydällä olevat astiatkin ovat aitoja, neuvostoliittolaisen museon tarkoitukseen lahjoittamia. Ovessa olevaan laattaan on kaiverrettu vainajan sotilasarvo, nimi sekä synnyin- ja kuolinpäivät.

Kammion katolla on miekkaa pitelevää istuvaa leijonaa esittävä patsas; leijona katselee valppaasti itään. Eteläseinään on asennettu kookas metallinen risti haudan merkkinä. Kammion ovessa on lasitettu vartijan tarkastusreikä, josta kammioon voi nähdä sisälle. Ovea ei ole hautajaisten jälkeen enää avattu. Takaseinällä on kalteroitu ikkuna, josta niin ikään näkee sisälle kammioon. Tuhkauurnan mukana selliin asetettiin myös jääkäripatsas sekä Jussi Reinikaisen miekka ja kunniamerkit. Kalterijääkärin viimeistä matkaa oli seuraamassa noin 600-henkinen yleisöjoukko ja tätä ainutlaatuista tapahtumaa kuvattiin muun muassa valtakunnallisissa aikakausjulkaisuissa^lähde?.

Hautakammion rakentamisen tullessa ajankohtaiseksi suomalainen äärivasemmisto yritti estää rakennusluvan myöntämisen. Varmuuden vuoksi he anoivat tukea neuvostoliittolaisiltakin, mutta Moskovassa moiset vaateet – että Neuvostoliitto kieltäisi julkisesti tällaisen “äärifasistisen“ hankkeen - herättivät pelkkää ärtymystä. Hautakammion rakennuslupa makasi silti liiankin kauan paperipinoissa – itse asiassa se siirrettiin aina käsille tullessaan suurimman odottavien töiden pinon alimmaiseksi – kunnes lopulta koko tarina meni presidentti Kekkosen korviin, jolloin kaikesta rakennushankkeeseen kohdistuneesta haitanteosta tuli salamaloppu: moisesta typeryydestä perin pohjin suuttunut presidentti otti asian omakseen.^lähde?.

Kaksi virkamiestä sai potkut ja porttikiellon valtionvirkoihin Reinikaisen paperien hautailun johdosta – Kekkonenhan ei koskaan sumeillut heiluttaa pyövelinkirvestä kun syytä oli. Myös SKP:n puheenjohtaja Aimo Aaltonen sai Kekkoselta samasta syystä kovasanaisen puhuttelun.:Hän oli luvannut suojella kyseisiä virkamiehiä ylemmän tahon vihalta, jos käry olisi käynyt – mutta Kekkosen edessä hänkin oli täysin voimaton. Rakennuslupa tuli pikakirjeenä tämän jälkeen: Kekkosen tapa puuttua epäkohtiin ja kiusantekoon oli Hänen pääministeri- ja puhemiesajoiltaan hyvin tiedossa, joten hänen suututtamistaan vältettiin tuolloin kaikin keinoin^lähde?.

Reinikainen itse teki loppuikänsä ajan säännöllisin välein pyhiinvaellusmatkoja tälle viimeiselle leposijalleen ja kuljetti aina mukanaan nykyisin kammiossa olevaa jääkäripatsasta. Reserviupseerikerhon jäsenet kertovat, että Reinikainen käytti hautakammiotaan myös kalamajana: niin kauan kuin hän eli, lähde mire riina löfman-

Iivanansaari on Koantaus-järvessä, Simpeleeltä matkaa noin 12 km. Simpeleeltä ajetaan Konkalammen ohi menevää tietä (Pitkäjärventie), jolta käännytään Pitkäjärven kylässä kohti Innasennurkkaa tielle numero 14916. Vasemmalle Junkkarintie, jota pitkin ajetaan n. 3 km (500 m Junkkarinkämpältä eteenpäin). Mantereella saaren lähellä on soutuvene, jolla voi soutaa saareen (noin 200 m).