Skip to content

Iittiin kirkkoon, Huhdasjärven seudun aakkoset Traditional Cache

Hidden : 7/28/2014
Difficulty:
2.5 out of 5
Terrain:
1.5 out of 5

Size: Size:   other (other)

Join now to view geocache location details. It's free!

Watch

How Geocaching Works

Please note Use of geocaching.com services is subject to the terms and conditions in our disclaimer.

Geocache Description:

Huhdasjärven seudun aakkoset -sarjan geokätköt sijaitsevat Kouvolassa, entisen Jaalan kunnan pohjoisosissa.


Iitin suuri kirkkopitäjä perustettiin Kustaa Vaasan mahtikäskyllä 1539. Siihen liitettiin Hollolan kirkkopitäjästä noin 40 kylää nykyisten Iitin, Kouvolan ja Mäntyharjun alueilta. Iittiin kuului lisäksi Lappeen ja Vehkalahden kyliä, joista muodostui myöhemmin Valkealan kirkkopitäjä. Iitin pohjoisosia kutsuttiin Vesikansaksi. Tuohon aikaan jokaisen oli osallistuttava säännöllisesti jumalanpalveluksiin. Ajoittain Iitissä oli kaksi kappalaista ja silloin jumalanpalveluksia oli harvakseltaan myös Jaalassa ja Huhdasjärvellä. Yleensä kirkkomatkat suuntautuivat Iittiin ja matka muodostui varsin pitkäksi mm. Leppäniemestä ja Paljakasta. Matkaan lähdettiin perjantaina tai lauantaina. Sulanveden aikana kulkuvälineinä käytettiin veneitä. Ensimmäinen etappi oli Vuohijärven ylitys. Mäkelänrannasta matka jatkui kävellen parin kilometrin verran Niskajärven rantaan. Lisää väkeä tuli Mäkelästä ja Vesalan sekä Rita- ja Kotaniemen suunnasta. Sulansalmen kautta matka jatkui Johdasjärvelle. Jaalan lähestymiseen on käytetty useampia eri reittejä. Jaalassa yövyttiin kylän taloissa. Aamulla kirkkomatka jatkui Hausanrannasta Pyhäjärveä ja Pellinkiä pitkin kohti Vesikansan valkamaa. Tällöin veneiden määrä oli jälleen lisääntynyt Jaalan suunnan veneiden liittyessä matkaan. Suurimpiin veneisiin mahtui noin 50 henkeä. Pitkistä kirkkomatkoista valitettiin jo vuonna 1727. Vaatimukset omasta kirkosta kasvoivat veneonnettomuuksien myötä. Kirkkovene kaatui 1739 Vuohijärvellä ja 1745 Pyhäjärvellä. Molemmissa onnettomuuksissa hukkui 11 henkeä. Leppäniemi liitettiin mäntyharjuun 1837 ja Jaalan seurakunta itsenäistyi 1873.

Iitin kirkossa on järjestetty Vesikansan perinteisiä kirkkopyhiä ainakin vuodesta 1985 alkaen. Vanhaa perinnettä noudattaen myös Leppäniemen väki osallistui kirkonmenoihin vuosina 1989-2005 neljän vuoden välein. Kirkkoveneellä soutaen Vuohijärven yli, evästauon vietto Mäkelässä ja Niska- ynnä muita järviä pitkin Jaalaan, jossa yöpyminen. Aamulla Jaalan kirkkovene liittyi matkaan suuntana Iitti. Tällaisella matkalla yksi tiimimme jäsen sai rangaistuksen turmiollisesta ja huikentelevaisesta elostaan. Rangaistus kärsittiin jalkapuussa Iitin kirkon eteisessä.

Geokätkö on Mäkelänrannalla, jota myös Muorinrannaksi sekä Jertinrannaksi kutsutaan. Rannalla on veneonnettomuuden muistoksi rantakiveen hakattu risti ja vuosiluku 1739. Tapani Lemminkäisen suunnittelema hakkaus toteutettiin Mäkelän kotiseutupäivien yhteydessä 1949.

Paljon muutakin on muutakin on tällä nykyisin hiljaisella rannalla tapahtunut. Viereinen niemi on toiminut halkojen lastausalueena. Halot kärrättiin laakonkeja pitkin noin 30 metriä pitkään ja 10 metriä leveään proomuun. Täyttäminen kesti useita päiviä, jonka jälkeen proomu hinattiin Hillosensalmelle ja halot lastattiin rautatievaunuun. Hillosensalmelta käsin oli järjestetty myös laivaliikennettä Vuohijärvelle. Yksi reitin pysäkeistä oli tällä rannalla. Lukuisia kertoja kertoja kyläläiset ovat lähteneet muikkuapajille täältä ja rannalla olevassa talaassa on edelleen nähtävillä vanha nuotta ja nuottavene. Tältä rannalta kyläläiset hakivat myös suojaa Mäkelän taistelun aikana 1918. Ja onpa paikalla toiminut kauppakin 1920-luvulla! Lähteet: Tulkaa minun tyköni, Seulanpohja, Sinistä ja vihreää.

Rantaan menevä tie kulkee pihapiirin läpi. Kesäisin autolla pääsee perille asti, mutta talvella tietä ei aurata. Kätkön löytämiseksi saat mennä talaaseen.

Additional Hints (Decrypt)

Rv gneivgfr xvvcrvyyä rvxä xbaggnvyyn, "zhfrb"gnineng ibv wäggää enhunna.

Decryption Key

A|B|C|D|E|F|G|H|I|J|K|L|M
-------------------------
N|O|P|Q|R|S|T|U|V|W|X|Y|Z

(letter above equals below, and vice versa)