Kätköilyn puitteissakin maastossa kulkiessa tulee usein, maaston muotoja ihaillessa, mietittyä myös muotojen muodostumisprosessia. Suurinpiirtein 7000 eKr alkoi näillä paikkeilla olemaan maat ja mannut muodossaan ja jäät ja suurimmat vesimassatkin häipyneet. Monenmoista muotoa ja tavaraa jääkausi näille maille jättikin. Vaikkapa näitä moreeniharjuja ja -tasankoja. Boguspisteellä on tienviitta geologisen maaperän mukaan nimetylle teollisuusalueelle. Kätköä siellä ei kuitenkaan ole. Mutta mitä se moreeni oikein on? Miten se on syntynyt? Tässä pieni tietoisku:
Tuttu maasto hyväksytään yleensä sellaisenaan. Kumpare tai kosteikko on lap- suudesta lähtien ollut siinä, eikä sen syntyä pohdita sen enempää. Ympäristöä arvioidaan lähinnä marja-, sieni- tai ulkoilumaastona, maisemana tai maa-aineksen ottokohteena tarve- ja arvoperusteista riippuen. Mikäli satunnainen kulkija aprikoi maaperämuodostuman syntyä, hänen olisi havainnoitava maastossa ja kartalla seuraavia seikkoja:
- Harjanteen, kumpareen tai mäen muotoa ja kokoa. Onko kyseessä itsenäinen maaperämuodostuma vai onko pintamuoto kallioperän määräämä?
- Onko muodostuma:
a) mannerjäätikön liikkeen eli säteen tai
b) sen reunan suuntainen tai
c) suuntautumaton?
- Mistä maalajista tai maalajeista muodostuma koostuu? Onko se rakenteeltaan kompleksinen?
Viimeksimainittujen seikkojen havainnointi edellyttää yleensä leikkauksen näkemistä. Monen maaperämuodostuman nykyinen olomuoto on usean eri geologisen tekijän aikaansaannos. Viime vaiheissa tekijöinä ovat usein olleet rantavoimat, jotka muokkaavat rantavaiheissa harjujen tai moreenimäkien rinteitä ja tasoittavat harjujen lakiosueita. Myös muodostumaseurantoihin kannattaa kiinnittää huomiota. Keskeinen kysymys on, rakentuuko muodostuma moreenista vai lajittuneesta aineksesta. Lajittunut maalaji on tasarakeinen. Se koostuu tietystä raekoosta eli lajitteesta.
Moreeni
Suomen kielessä sana "moreeni" tarkoittaa sekä jäätikössä kulkevaa kiviainesta (debris), jäätikön kerrostamaa tai siitä kerrostunutta maalajia (till) että siitä koostuvaa maastomuotoa (moraine).
Moreenissa on hienoainesta eli matriisia (matrix) ja karkearakeisia kivilajikappaleita eli klasteja (clast) vaihtelevissa sekoitussuhteissa (Salonen et al. 2002, s. 46). Se on toisin sanoen suhteistunutta. Tälläisen sedimentin yleisnimenä käytetään termiä diamiktoni (diamicton), Moreeni on sekalajitteinen jäätikkösyntyinen maalaji. Siinä esiintyy kaikkia eri raekokoja savesta lohkareisiin. Se on syntynyt jäätikön kallioperästä irroittamasta, murskaamasta ja hiomasta kiviaineksesta, joka jauhautuu ja saa raekoostumuksensa jäätikkökuljetuksen aikana (Kujansuu 1981; Salonen et al. 2002; Haavisto-Hyvärinen & Kutvonen 2007). Siihen on sekoittunut myös kallioperän vanhoja rapautumia ja jäätiköitymistä edeltäneen maaperän aineksia.
Moreenin lajitekoostumus vaihtelee Suomessa. Arvioiden mukaan Suomen moreeneista hiekkamoreeneja on 70-80 %, hienoainesmoreeneja 10-15 % ja soramoreeneja 5-10 %.
Suomen yleisin moreeni on hiekkamoreeni. Se sisältää savea yleensä 2-4 % ja hietaa hienompaa ainesta (alle 0.06 mm) tavallisimmin 20-30 %. Moreenin hienoainekseksi nimitetään 0.06 mm:n seulan läpäissyttä lajitetta. Siltti ja savi ovat lajitteina hienoainesta. Kivisyys ja lohkareisuus on suomalaisille moreeneille tunnusomainen piirre, joka arvioitava erikseen sekä pintalohkareistosta (pintakivisyys) että itse moreeniaineksesta (leikkauskivisyys). Pintalohkareista rikkaassa moreenissa saattaa karkeita lajitteita, kuten kiviä ja lohkareita, esiintyä itse moreeniaineksessa vähän. Hiekkamoreenissa on usein karkean lajittuneen aineksen välikerroksia.
- Normaali- tai runsaskiviset ja -lohkareiset hiekka- ja soramoreenit ovat yleisiä Etelä- ja Länsi-Suomessa.
- Itä-Suomessa tavataan varsinkin siltti- ja hiekkamoreeneita, jotka ovat usein vähäkivisiä tai jopa täysin kivettömiäkin.
- Pohjois-Suomen moreenit ovat kivisyydeltään vaihtelevia hiekkamoreeneja (Virkkala 1972).
Moreenin lohkareisuus ja kivisyys on riippuvainen myös alueen kallioperästä ja sen rakoiluominaisuuksista. Karkearakeisten graniittien alueella esiintyy usein runsaslohkareisia ja kivisiä moreeneja. Lohkareettomia ja vähiten kiviä sisältäviä moreeneja tavataan yleensä pehmeiden kivilajien, kuten liuskeiden, alueilla (Kauranne et al. 1972).
Moreenin hienoaineksen, kuten savilajitteen määrä, on osittain riippuvainen alustan kallioperästä, mutta osa savifraktiosta on kierrätettyä.
Se on peräisin vanhoista rapautumista ja muinaisten meri- ja järvivaiheiden savikoista, jotka ovat joutuneet uudestaan jäätikkökulutukseen.
- Moreenin lajittuneisuus ja rakeiden pyöristyneisyys voivat olla lähtöaineksesta perittyä.
- Moreenit sisältävät vanhaa rapautumaa runsaimmin Keski-Lapissa, jossa sitä on eniten säilynyt.
- Rapakalliomoreeni on moreenisoitunutta rapakalliota, jonka aines on jonkin verran liikkunut.
- Deformaatiomoreenia (deformation till) syntyy liikkuvan jäätikön irrottaessa alustastaan materiaalia ja aiheuttaessaan häiriörakenteita.
Pohjassa, sisällä, päällä?
Moreeniaineksen kulkeutumistapa jäätikössä on sen kiviaineskuljetukseen oleellisesti vaikuttava tekijä.
Osa moreeniaineksesta kulkeutuu ja kerrostuu jäätikön alla tai pohjalla jäänalaisessa eli subglasiaalisessa (subglacial) asemassa.
Osa matkaa jäätikön sisällä englasiaalisesti (englacial) tai sen pinnalla eli supraglasiaalisesti (supraglacial; Sharp 1988, s. 114-118; Dreimanis 1989, s. 52-54).
Osa kiviaineksesta kulkeutuu ja kerrostuu jäätikön reunaan (ice-marginal) tai jäävuorten kuljettamana kauemmaksi siitä.
Kookkaiden lohkareiden lukuisuus, niiden kulmikkuus, jäätikön kulutusmerkkien, kuten uurteiden, vähyys ja kohoumilta peräisin oleva kiviaines viittaavat moreenin kulkeutumiseen jäätikön sisällä tai pinnalla. Jään sisällä malmilohkare on kuin pakastimessa ja se säilyy koossa pitkälle rapautuneenakin.
Moreenit eivät ole useinkaan täysin rakenteettomia eli massamaisia. Niissä esiintyy erilaisia rakennepiirteitä, joista osa periytyy jäätiköstä asti. Pohjamoreenissa voi esiintyä tasapintaisia uurteisia kiveyksiä (pavement, boulder pavernent). Eroosio on tällöin paikallisesti keskeyttänyt kerrostamisen. Tälläisiä kiveyksiä saattaa esiintyä myös kahden eri moreenipatjan välissä.
Moreenin rakenteita Kerroksellinen rakenne näkyy moreenissa esim. kiviaineksen raekoon tai värin vaihtelusta johtuvana raitaisuutena, joka voi olla myös lajittuneista välikerroksista johtuvaa. Useissa moreeneissa on lajittunutta ainesta välikerroksina, linsseinä tai putkimaisina uoman täytteinä jäätikön sulamisvesien suorittaman kuljetuksen ja lajittelun tuloksena. Jäätikkö on kuin myyttinen Sampo, jossa monia toimintoja tapahtuu yhtä aikaa. Lamellirakenne (fiisile structure; fissility) on yleinen moreeneissa. Tällöin moreenin hienoimmassa aineksessa on havaittavissa vaakasuoraa viipaloitumista. Jäätikön sulamisvesien kyllästämä moreeni on altis häiriö- eli deformaatiorakenteille. Jäätikön painon tai työnnön seurauksena moreeniin syntyy hiertopintoja, siirroksia ja poimuja. Jään sulaminen aiheuttaa kiviaineksen vyörymistä, virtausta ja romahtamista alaspäin.
Merkitystä on myös sillä, kerrostuuko moreeni veteen vai kuivalle maalle ja miten kerrostuminen tapahtuu? Tapahtuuko se rae rakeelta laastaroitumalla pohjamoreeniin, sulamalla tai valumalla?
Sulamismoreenit ovat syntypaikkansa perusteella joko pohjasyntyisiä tai pintasyntyisiä. Kun jää on kokonaan sulanut, pintamoreeni kerrostuu pohjamoreenin päälle, usein ohuena pintaverhouksena tai jopa pelkkänä pintakivikkona, jota voi edustaa yksinäinen malmilohkare. Jäätikössä ei ole myöskään aina ja joka paikassa kiviainesta, jota se voisi kerrostaa. Pintamoreeni voi puuttua kokonaan tai kulutus on hävittänyt sen. Routimisen vuoksi pohjamoreenin pintaosa on usein likimain puolen metrin syvyyteen asti löyhää.
Moreeni on veden alla olleilla alueilla myös pinta-osastaan huuhtoutunutta jopa niin, että se voi olla soramaista. Nämä tekijät vaikeuttavat moreenin tunnistamista ja pinta- ja pohjamoreenin erottamista toisistaan. Pintamoreenin lohkareiden alta löytyy usein ohut hiekkatyyny. Lohkare on kuin lautasliinan päällä. Ohut silttikalvo saattaa esiintyä karkeampien rakeiden yläpinnoilla (Aario 1981, s. 17-18).
Referenssipisteillä voit halutessasi tutustua lähemminkin moreenin rakenteeseen.
lähde: Aatto Ratia / Tulkintaopas maaston ja kartan lukemiseen