Virvatulten polku on 19 km pitkä polku Nuorisokeskus Metsäkartanon ja Tiilikkajärven kansallispuiston välillä. Polku on paikoittain vaikeakulkuinen, eikä siltoja tai pitkospuita välttämättä enää löydy tai ne voivat olla huonossa kunnossa. Osa reitistöstä on hankalinta kulkea kevättulvan tai rankkojen vesisateiden jälkeen, tai vaatii kunnollisia vaelluskenkiä tai kumisaappaita. Pumpulikirkon suojelualue on maastoltaan reitin haastavinta. KÄTKÖISSÄ EI OLE KYNÄÄ! Reitti noudattelee samaa kaavaa, lukuunottamatta muutamaa kätköä, johon löytyy erillinen vihje.
VIRVATULTEN-kätköt on lisäosa Virvatulten polun kätkösarjaan.
Trail is 19 km long and part of the structure is not in good condition. You need to have proper hiking boots or wellies. Caches do not include pen. Caches have a pattern but couple of caches are located differently, for those you will have a hint.
Kataja
Juniperus communis
Cupressaceae-heimo (Sypressikasvit)
Kataa, katava, katka, marjakataja
En
Juniper
Wacholder
Yleiskuvaus
Kataja on koko Suomessa yleinen kangasmaiden, kallioiden, laidunmaiden ym. valoisten paikkojen pensas tai matala puu. Katajan ulkomuoto vaihtelee suuresti sekä ympäristön että perinnöllisen muuntelun vaikutuksesta. Komeimmat katajikot ovat siellä, missä muiden puiden varjostusta ei ole. Puumaiset katajat ovat rauhoitettuja, mutta niiden puuaineksen jalostaminen on silti sallittua. Ahvenanmaalla kaikki yli 7 metriä korkeat katajat on rauhoitettu. Katajia kasvaa lähes koko Euroopassa Välimeren ympäristöä lukuunottamatta sekä Aasiassa, Afrikassa ja Amerikassa. Kataja onkin laaja-alaisin paljassiemeninen kasvi maailmassa. Suvun tieteellinen nimi Juniperus lienee peräisin latinan kielen sanoista "juvenis", nuori ja "parere", synnyttää. Nimi viittaa ehkä katajanmarjojen käyttöön sikiönlähdetyksessä. Toisen selityksen mukaan sukunimi viittaa keltin kielen sanaan "juneprus", kitkerä. Lajinimi "communis" tarkoittaa yleistä.
Kataja on kaksikotinen: hede- ja emiyksilöt ovat eri pensaissa. Kesäkuussa voi nähdä keltaisen siitepölypilven irtoavan hedepensaasta. Hedelmöityneen emikukan kehittyminen siniseksi "katajanmarjaksi" vie kolme vuotta. Marja ei oikeasti ole marja vaan meheväsuomuinen käpy. Marjamaisten käpyjen keruu katsotaan jokamiehen oikeuksiin kuuluvaksi, vaikka muutoin käpyjen keräämiseen tarvitaan aina maanomistajan lupa. Katajassa on aina sekä vihreitä että sinisiä "marjoja", joten sanonta, jonka mukaan piiat ovat neitsyitä kaikkien katajanmarjojen ollessa yhtä aikaa kypsiä, ei ole mitenkään piikojen siveyttä mairitteleva.
Käyttö ravintona
Tunnetuin katajanmarjojen käyttötapa on viinojen maustaminen. Englantilaisen ginin ja hollantilaisen geneverin makujen ja nimien pohjana on kataja. Suomen viinateollisuuden tarvitsemista katajanmarjoista suurin osa tulee ulkomailta. Myös katajakaljaan ja olueeseen on maku saatu katajanmarjoista, ja oikeaoppisesti valmistettu sahti sihdataan katajanhavujen läpi. Karjalassa on tehty "liiriksi" kutsuttua juomaa katajanmarjoista. Marjat sopivat lisäksi riistaruokiin, marinadeihin, hapankaaliin, leipätaikinoihin sekä pienessä määrin tuorejuustojenkin mausteeksi. Katajanmarjojen pureskeleminen auttaa poistamaan pahanhajuista hengitystä. Katajanhavuja on perinteisesti käytetty lihan ja kalan savustuksessa aromiaineena. Nuorissa versoissa on runsaasti C-vitamiinia, ja niistä voi hauduttaa terveellistä teetä kaatamalla versojen päälle kiehuvaa vettä ja antamalla hautua tunnin verran. Niitä voi myös syödä silputtuna voileivän päällä ja salaatin joukossa. Jos ottaa katajanoksia sisälle maljakkoon talvella, niistä saa aikaisin vihreitä versoja käytettäväksi. Katajaa on käytetty pettupuunakin.
käyttö rohtona
Katajanmarjojen sisältämällä haihtuvalla öljyllä on hien- ja virtsaneritystä lisäävä vaikutus. Marjoja käytetään virtsan erityksen lisäämiseen, lieviin munuais-, rakko- ja virtsatietulehduksiin sekä myös ruokahaluttomuuteen ja verta puhdistavana rohtona. Marjoista, havuista ja puulastuista tislatulla katajaöljyllä on pintaverenkiertoa elvyttävä vaikutus. Sitä käytetään mm. voiteissa ja kylpyöljyissä reumaattisten kipujen ja lihasvaivojen hoitoon. Katajan pihkaa ja katajatervaa on antiseptisten ominaisuuksiensa vuoksi käytetty haavojen puhdistamiseen ja hoitoon sekä erilaisiin ihovaivoihin. Nykyisten tutkimuksien mukaan katajanmarjoista tehty uutos estää eläinkokeissa naarasrottien hedelmöityneen munasolun kiinnittymisen kohdun limakalvolle.
Varoitukset
Marjojen yliannostus voi ärsyttää virtsateitä ja aiheuttaa veri- ja valkuaisvirtsaisuutta. Katajanmarjoja ei suositella käytettäväksi kahta viikkoa pitempään. Munuaistauteja sairastavien sekä raskaana olevien on syytä välttää katajan käyttöä kokonaan. Katajan eteeristä öljyä ei pidä nauttia sisäisesti.
Muu käyttö
Katajan puuaines on kestävää ja tuoksuvaa. Siitä on valmistettu veitsiä, pannunalusia, vanteita, jousipyssyjä ja monenlaisia muitakin tarve- ja koriste-esineitä. Katajavedellä on pesty ja raikastettu voi- ja maitoastioita, ja huoneita on pesty katajavettä ja -luutia apuna käyttäen. Katajavedellä on myös pesty kädet tautisten ihmisten kättelyn jälkeen. Katajansavulla on ollut tärkeä merkitys asuintilojen ja postin desinfioinnissa tartuntatautien aikana.
Kataja on ollut suomalaisessa kansaperinteessä arvostettu puu, toisin kuin mm. saksalaiset ja italialaiset, jotka sanoivat Juudaksen hirttäytyneen katajaan.
Suomen kansan vertauskuvaksi kataja tuli Juhani Ahon kaksiosaisen lastukokoelman "Katajainen kansani" ilmestyttyä sortovuosina 1899 - 1900. Siinä kataja oli sitkeyden vertauskuva.
Euroopassa talojen peruskiven alle on laitettu katajan oksa, koska sen on uskottu suojelevan pahoilta hengiltä. Hyvin vanhan legendan mukaan Maria kätki Jeesus-lapsen katajapensaan suojiin pakomatkalla Egyptiin, niitä kertomuksia on kerrottu myös Suomessa.
Katajan haltijoiden on uskottu olevan kaikkein kauneinta väkeä.
ROHTOKÄYTTÖ:
Lönnrot suositteli katajanmarjoista ja hakatuista havuista valmistettua keitevettä juotavaksi vesi-, sulkutaudeissa ja keripukissa. Höyryhengitykseen korvakivuissa. Katajanmarjasiirappi on ollut hoitokeinona vilustusyskässä ja vilustuksen jälkeen torjumaan pahoja jälkitauteja. Katajanmarjavesihauteella haudottiin verestäviä silmiä.
Kataja kuului Naantalin luostarin yrttikirjan keskeisiin rohtoaineisiin 1400-luvulla. Katajanmarjoista siinä kirjoitettiin seuraavasti: "Tämän puun hedelmä on käyttökelpoinen lääkeaineeksi, jos se poimitaan keväällä ja säilytetään kaksi vuotta, silloin sillä on kyky hajoittaa ja hävittää pahaa nestettä ja vahvistaa jäseniä. Voimakkaiden lääkeaineiden aiheutamaan ripuliin on hyvä keittää katajanmarjoja sadevedessä ja kylvettää siinä se, joka kärsii siitä sairaudesta. Katajanmarjoista voidaan valmistaa öljyä. Ja tämä öljy on vaikuttavin ja voimakkain horkkaa vastaan, jos sitä otetaan joka päivä yhtä paljon kuin yksi drakma (n. 3,7 g) painaa, ja nautitaan ruuan ja juoman yhteydessä. Se on myös hyvää nivuspaiseisiin, joita sillä sivellään. Sama öljy on hyvää niille, jotka kärsivät kaatumataudista. Samoin, jos viiniä keitetään ja siihen lisätään tätä öljyä tai katajanmarjoja ja kuivaa sikuria, sekoitus puhdistaa rintaa ja parantaa yskää."
Koska käärmeiden sanottiin karttavan katajaa, uskottiin siinä olevan voimia myrkkyjä vastaan.
Katajasavua on käytetty sairashuoneiden desinfiointiin. Katajaöljyä on käytetty rammoille jäsenille ja luusärkyyn.
RUOKA- JA MAUSTEKÄYTTÖ:
Katajan marjoilla on maustettu viinaa ja katajasavu on antanut oman makuvivahteensa liha- ja kalatuotteille. Marjoja on voinut kerätä ympäri vuoden ja niistä on voinut valmistaa myös katajakaljaa.
MUU KÄYTTÖ:
Katajapihkaa on käytetty vernissan valmistukseen mutta sitä on käytetty myös erilaisiin rohtotarkoituksiin. Pihka on kerätty erityisen helposti muurahaispesien alta, koska muurahaiset ovat varastoineet sitä sinne.
Lujuutensa ja oksaisuutensa ansiosta sitä on käytetty erilaisten pyydysten valmistamiseen. Katajasta tehdyt juoma-astiat ovat olleet erityisen hyviä ja turvallisia, niiden tuoksun uskottiin pitävän loitolla noidat, peikot ja pahat henget.