Kolme pukkia
Olipa kerran kolme pukkia, jotka aikoivat mennä laitumelle syömään itsensä kylläisiksi. Niiden kaikkien nimi oli Pukari. Matkalla niiden täytyi ylittää vuolas koski siltaa pitkin. Mutta sillan alla asui kauhea peikko, jolla oli silmät kuin lautaset ja pitkä nenä kuin haravanvarsi. Ensin tuli nuorin pukki Pukari sillalle. Kip, kop, kip, kop, kopisi silta.
- Kuka tepsuttaa sillallani? huusi peikko.
- Olen pienin pukki Pukari, sanoi pukki. Menen laitumelle syömään itseni lihavaksi.
Pukin ääni oli pieni ja hento.
- Minäpä tulen ja syön sinut suuhuni! uhkasi peikko.
- Ei, älä minua syö, minä olen niin kovin pieni. Odota vähän, kohta tulee keskimmäinen pukki Pukari. Hän on paljon isompi!
- Noh, olkoon sitten! sanoi peikko.
Vähän ajan päästä tuli keskimmäinen pukki Pukari sillalle. Kip, kop, kip, kop, kopisi silta.
- Kuka kopsuttaa sillallani? huusi peikko.
- Olen keskimmäinen pukki Pukari. Menen laitumelle syömään itseni lihavaksi.
Tämän pukin ääni ei ollut enää yhtä hento.
- Minäpä tulen ja syön sinut suuhuni! huusi peikko.
- Ei, älä minua syö! Odota vähän, kohta tulee suurin pukki Pukari. Hän on paljon, paljon isompi.
- Noh, olkoon menneeksi! sanoi peikko.
Siinä samassa tulikin suuri pukki Pukari. KIP, KOP, KIP, KOP, KIP, KOP, kopisi silta. Tämä pukki oli niin raskas, että silta jytisi ja rytisi.
- Kuka tömistää sillallani? huusi peikko.
- MINÄ OLEN SUURI PUKKI PUKARI! vastasi pukki.
Ison pukin ääni kuulosti kamalan römeältä.
- Minäpä tulen ja syön sinut suuhuni! karjaisi peikko.
- SIITÄ VAAN! MINULLA ON KAKSI KEIHÄSTÄ, MINÄ PUHKAISEN SINULTA SILMÄT! KAKSI SARVEA KIVISTÄ, NIILLÄ TEEN SINUSTA SELVÄN! jyrisi pukki.
Se hyökkäsi peikon kimppuun, koukkasi sen suurille sarvilleen ja viskaisi koskeen. Ja sitten se asteli laitumelle. Niityllä pukit lihoivat niin, että tuskin jaksoivat kävellä kotiin. Ja jolleivat ne ole laihtuneet, ne ovat lihavia vieläkin. Hip, hap, hoppu! Nyt on loru loppu!
Asbjornsenin ja Moen mukaan (suomentanut Raija Viitanen) 1990