Kirkkosaari
Olet Kirkkosaaren rannalla. Jos et ole kovasti kiireinen, istu toki hetkeksi hiljentymään tämän kirkon penkille, katsele järvelle ja mieti maailmanmenoa.
Katsele jääkauden komeaksi muokkaamaa maisemaa. Noin 11 000 vuotta sitten mannerjää oli väistynyt ja sen hiomat kalliot ja jälkeensä jättämät soraharjut olivat paljastuneet. Katso järven selän yli vähän viistosti vasemmalle. Näet Lampisaaren kärjen, eli paikan, jossa yksi Salpausselän harjanteista päättyy Vuohijärveen. Nimikin kertoo saaren erikoisuudesta, siellä on kaksi lampea.
Arviolta 500 vuotta kului vielä siihen, että ensimmäiset ihmiset tulivat alueelle. Kuusten suojaan kulkijat pääsivät vasta viitisen tuhatta vuotta sitten, kun puu yleistyi alueella. 4 vuosituhatta sitten yritettiin jo vähän viljellä ja Lampisaarikin sai ihmisasutuksen päätellen kivikauden loppuun (2300 – 1800 eaa) ajoittuvasta asutuspainanteesta. Vasta 660 eaa aloitettiin viljely ihan toden teolla ja noin puoli vuosituhatta myöhemmin (190 jaa) menivät pellot ensimmäisen kerran kokonaan pakettiin. Ja taas, noin tuhat vuotta myöhemmin (1200 jaa) aloitettiin viljely uudelleen.
Oletettavasti rauhallinen elämä jatkui korpien kätköissä kunnes alue joutui suurvaltapolitiikan näyttämöksi. Ruotsi ja Venäjä mittelivät keskenään. 1743 Turun rauha määritteli Kymijoen rajaksi, ja jos eläisimme 1700 luvun loppua, istuisit nyt ns. Vanhassa Suomessa eli Venäjän keisarikunnan Viipurin kuvernementissa ja vastarannalla alkaisi Ruotsi. Jos katsot oikealle pohjoiseen, näet ison saaren. Vielä 1900-luvulla paikallisväestö on tuntenut saaren nimellä Ryssän Kuisaari. Järven toinen Kuisaari on sitten ollut Ruottin Kuisaari. Kun suurvallat väistyivät, tulivat käyttöön myös pitäjien mukaiset nimet Valkealan ja Jaalan Kuisaari. Maanmittauslaitos halusi 1900 -luvulla moisen nimisotkun pois kartoista, ja risti Ryssän Kuisaaren Koivusaareksi. Se ei oikein vakiintunut ja vanha nimi on palannut karttoihin.
Haminan rauha 1809 siirsi rajan Lampisaaren selältä Ahvenanmerelle. Suurten muutosten tuulet puhalsivat Vuohijärvellä vasta, kun Savonrata Kouvolasta Kuopioon valmistui 1889 ja uusi kulkuyhteys ja teollistuminen alkoivat vaikuttaa. Vuohijärven kylässä aloiteltiin epäonnisesti nahkatehdasta 1916, mutta vasta 1934, kun Kalso Oy aloitti vaneritehtaan toiminnan, kylästä tuli vilkas. Kyläläiset kulkivat järvellä ja vanhimmat kesämökit rakennettiin, monet niistä saariin, koska vesireitti oli usein ainut kulkureitti. Teollistumisen myötä maisematkin ovat ajoittain myllertyneet, kun avohakkuut ovat muunnelleet ja runnelleet rantaviivaa. Joskus kulkijaa on ihan itkettänyt, mutta aina haava on ajastaan kasvanut umpeen.
Nyt voit lähteä jatkamaan matkaasi heti, kun haluat. Vuoteen 1966 piti järvellä olla tarkkana. 1938 Väinölän konepajalla rakennettu Kymin uittoyhdistyksen omistama varppaaja, höyrylaiva M/S Woikoski saattoi pitkine tukkilauttoineen sulkea suunnitellun matkan. Tästäkin se joskus meni ja hieno se oli edetessään hitaan arvokkaasti reittiään Voikoskelta Siikakoskelle. Moottoriveneellä ajellessa piti varoa uppotukkeja. Vuohijärven syysmyrskyt olivat Mäntyharjun uittoreitin suurin vaikeus ja joskus niput myös hajosivat. Tukit vettyivät, upposivat ja nousivat ajastaan salakavalina uppotukkeina pintaan.
Sitten Suomi vaurastui ja uudet tuulet puhalsivat Vuohijärvelle asti. Ensin hankittiin omistusasunto ja sitten auto ja sitten vielä kesämökki. Elettiin 1960-luvun loppuvuosia, kun silloinen TVH teki komean, päällystetyn tien Vuohijärveltä Hillosensalmeen. Maidot ja makkarat oli mahdollista saada mökille suoraan auton takakontista. Mökkiasutus asettui järven rannoille ja kulkijoita oli aluksi kesä kesältä enemmän. Ja mikäs on kulkiessa, kunhan kunnioittaa järveä.
Paikallisilla asukkailla on sanonta, että järvi vie omansa. Sanonta viittaa ikävään tilastotietoon siitä, että Vuohijärveen hukkuu keskimäärin yksi ihminen vuodessa. Olethan varovainen.