Ruissalon saaressa sijaitseva Honkapirtti on perisuomalainen
kohde, jonka juuret johtavat jatkosotaan ja turkulaiseen
rykmenttiin JR 14. Turun seudulta koottu jalkaväkirykmentti
siirrettiin 1942 Uhtuan erämaihin Vienan Karjalaan, missä sille
alkoi rauhallisempi asemasotavaihe. Ajatus Honkapirtin
rakentamisesta syntyi sotilaiden huolesta kaatuneiden omaisista ja
vammautuneiden tulevaisuudesta.
Honkapirtin hirret ovat Uhtuan erämaiden vankkoja ikikeloja.
Suurimmat rakennuksessa käytetyt kelot olivat 16-metrisinäkin
latvastaan 12-tuumaisia. Pirtti pystytettiin ensimmäisen kerran
sotavuosina Valkojärven Hukariin, Uhtuan länsipuolelle ja
siirrettiin rintaman paluukuljetuksina Turkuun 1943.
Turun kaupunki osoitti rakennukselle arvokkaan paikan G.T.
Chiewitzin Villa Roman viereiselle palstalle, josta se erotettiin
omaksi palstaksi. Talo pystytettiin vuonna 1944 vienankarjalaisen
hirsipirtin mallin mukaan.
Honkapirtti on sisustusta myöden JR 14 miesten käsialaa ja
pinta-alaltaan 350 m2. Työstä vastasivat lomalla olleet
rintamamiehet ja jo lomautetut ikäluokat. Nämä olivat keskuudessaan
perustaneet JR 14 Aseveljet ry:n, jonka puitteissa invalidi- ja
omaishuollon oli tarkoitus toimia. Kun aseveliyhdistys pian talon
pystyttämisen jälkeen lopetettiin, rakennus lahjoitettiin Turun
kaupungille. Siitä lähtien se on palvellut kaupunkilaisia
levähdyspaikkana.
Kevät ja syksy ovat Honkapirtissä vilkkainta aikaa. Silloin
turkulaiset kävelevät Ruissalon luonnossa, minkä keskipisteessä
Honkapirtti sijaitsee. Pirtissä on mukava levätä, syödä ja
seurustella reippailun jälkeen. Vilskettä riittää myös talvella,
varsinkin viikonloppuisin.
Honkapirtti on avoinna ma - pe klo 11 -17 ja la - su klo 10
-17.
Aloituspisteeltä eli Honkapirtiltä voit lähteä kätkölle
kävelytietä pitkin ja tulla luontopolkua takaisin hernekeitolle ja
pannukakulle. Luontopolku kulkee
Metsäkirkon läheltä. Matkaa kertyy noin 2,2 km.
Shortly in English:
This house was built by soldiers of the infantry regiment JR14.
This regiment from war 1941-1944 was recruited from among the
reserve soldiers of the city of Turku and the surrounding district,
fought on the coasts of the Arctic Ocean and in Russian Karelia.
The original construction was built near Uhtua during the winter
1942 – 1943 when the front was stabilized.
The city of Turku subsequently allotted the building its present
site in Ruissalo and it was re-erected here in 1944. It was
intended that the building should function as a centre for raising
funds for welfare work done on behalf of the relations of the
wounded and killed. An association called the “JR14 Brothers
in Arms” was also founded for for this purpose. With the
ending of the war, however, the activity of the association had to
be discontinued, the original goal remained unachieved, and the
house was given to the city of Turku.
The house, built in style typical of dwellings in Russian
Karelia, is constructed of “kelo”, pinewood from trees
which die standing. The entire work, including the interior
furnishing, was carried out by soldiers of the regiment.
Spring and autumn are busiest time in Honkapirtti because then
inhabitants walk in nature of Ruissalo. There is very nice to rest
in Honkapirtti and eat finnish pancakes after hiking.
Honkapirtti is open Mon - Fri from 11 to 17 and Sat - Sun from
10 to 17.
From starting point you can go toward the cache along footpath
and come back via the nature path. The nature path goes near by
cache named
Metsäkirkko (forest church). The route is about 2,2 km
long.