Suon henget
Kuutamo laskee kutunsa
vehreään veteen, kuuhut, verestävä valo,
sikiökalvo maailman yllä.
Olen vasta lähdössä.
Suo kuuntelee minua, suon henget,
usva, petolimnut huhuilevat karahkoiksi
kuivuneissa puissa.
Moni on lähtenyt, suo on vienyt monta
hevosta ja miestä. Joskus, ennen kuin
saappaanjäljet nuljahtavat umpeen,
mudassa läikähtää tilkkanen
kirkasta vettä, illan pakeneva valo
taittuu siinä, ja sitten suo on taas suo,
yö yö, edesmenneitten tiet
yhtä tutkimattomia kuin ennen heitäkin.
Kuuntelen suota: unien kehräämä villa
saa kohta niityt kellumaan. Suo on vienyt
monta hevosta ja miestä, katajat
kulkevat kyyryssä Birnamin metsänä.
Lähden liikkeelle, varovasti, tunnustellen,
suo kuuntelee minua, hengittämättä.
Tilkkanen kirkasta vettä!
Liian vähän, jotta siinä kukaan pesisi käsiään.
- Arto Melleri
Mysteeritehtävä
KENEN KIRJOITTAMA RUNO?
