Richard Georg Strauss (11. kesäkuuta 1864, München, Baijeri – 8. syyskuuta 1949 Garmisch-Partenkirchen, Länsi-Saksa) oli saksalainen klassisen musiikin säveltäjä. Hänet muistetaan parhaiten sävelrunojen ja oopperoiden säveltäjänä. Strauss oli myös huomattava kapellimestari. Hän johti myös muun muassa Jean Sibeliuksen viulukonserton lopullisen version kantaesityksen Berliinissä 19. lokakuuta 1905 (Berliinin filharmonikot, solistina Karl Halír). Strauss ei ollut sukua wieniläiselle Johann Strauss vanhemmalle tai hänen pojilleen.
Elämä ja tuotanto
Richard Straussin lapsuudenkotia hallitsi musiikki, sillä hänen isänsä Franz Strauss soitti ammatikseen käyrätorvea Münchenin kuninkaallisessa oopperassa. Niinpä Richard aloitti säveltämisen jo kuusivuotiaana. Myöhemmin hän sai opetusta muun muassa kapellimestari Friedrich Meyeriltä ja sävelsi 15-vuotiaana ensimmäisen suurimuotoisen teoksensa, sinfonian d-molli. Hänen isänsä kunnioitti suuresti ”pyhää kolminaisuutta” Mozart–Haydn–Beethoven, joten nämä säveltäjät vaikuttivat suuresti myös Richardin varhaiseen musiikilliseen kehitykseen. Toisaalta hänen isänsä vihasi Richard Wagnerin musiikkia ja halusi suojella poikaansa tämän ”järkyttäviltä riitasoinnuilta”.
Strauss aloitti vuonna 1882 filosofian ja taidehistorian opinnot Münchenin yliopistossa, mutta hän keskeytti opintonsa melko pian ja ryhtyi keräämään kokemusta orkesterinjohtamisesta. Hänen merkittävin tuttavuutensa oli kuuluisa kapellimestari Hans von Bülow, joka johti Meiningenin hoviorkesteria. Kun Bülow lopetti työnsä Meiningenissa vuonna 1885, Strauss nimitettiin hänen seuraajakseen. Noina aikoina hän alkoi syventyä Franz Lisztin ja Richard Wagnerin musiikkiin. Isältä peritty Wagner-vastaisuus vaihtui vähitellen innokkaaksi wagnerismiksi.
Sävelrunot
Lisztin ja Wagnerin antama esimerkki innoitti Straussia säveltämään omia ohjelmallisia sävelteoksia. Teoksissa Aus Italien (1886) ja Macbeth (1887) hän osoitti hallitsevansa sävellystekniikan ja orkestroinnin, mutta etsi vielä omaa tyyliään. Vuonna 1895 valmistunut sävelruno Till Eulenspiegels on säilynyt suosittuna pienenä teoksena, jota esitetään yhä usein.
Vuonna 1888 sävellettyä Don Juania voidaan pitää Straussin ensimmäisenä kypsänä mestariteoksena. Se on sekä rakenteeltaan että orkestroinniltaan erittäin omaperäinen. Samalla se aloittaa Straussin suurten sävelrunojen kauden, joka jatkui koko 1890-luvun ajan ja tuotti viisi sävelrunoa lisää. Kuuluisin niistä on vaiheissaan Nietzschen samannimisen kirjan lukuja noudatteleva Also sprach Zarathustra (1896). Sen alussa on pitkä ja vaikuttava fanfaari, jota on myöhemmin käytetty monissa eri yhteyksissä, esimerkiksi Avaruusseikkailu 2001 -elokuvan alkumusiikkina. Teoksen myöhemmät vaiheet ovat sävyltään ja tunnelmiltaan jyrkän vaihtelevia. Esimerkiksi tiedettä käsittelevä osio alkaa akateemisen maailman kuivuutta kuvaavalla osiolla, jossa tapahtuu tuskin mitään. Kuivuus katkeaa kuitenkin pari minuuttia alkamisensa jälkeen äkilliseen puhaltimien ylipirteään osioon. Teoksen yksi huipentumista on maaninen ”tanssilaulu”.
Straussin musiikki on energistä, joskus suorastaan fyysisen päällekäyvää. Se rakentuu usein lyhyiden, iskevien motiivien varaan. Mutta Strauss kykenee tarvittaessa myös tunteisiin vetoavaan melodisuuteen. Ja vaikka hänen tyylinsä on toisinaan mahtipontinen, hän keventää kokonaisvaikutelmaa huumorilla, joka suuntautuu usein säveltäjään itseensä. Mahlerin teosten ohella Straussin sävelrunot ovat tunnetuimpia esimerkkejä myöhäisromantiikan ajan kehittyneimmästä soitinnuksesta. Strauss viljeli teoksissaan erilaisia soitinten yhdistelmistä muodostuvia ”efektejä”.
Straussin aikalainen, ranskalainen kirjailija Romain Rolland on kuvaillut tätä seuraavasti: ”Hän on barbaarien Shakespeare. Hänen taiteensa on kuin vuolas virta, joka vyöryttää päällemme kultaa, hiekkaa, kiviä ja roskaa. Hänellä ei ole juuri laisinkaan tyylitajua, vaan ainoastaan hulluutta lähentelevää väkivaltaisuutta.” Rolland oli kuitenkin Straussin innokas tukija. Ehkäpä edellä siteerattu lausunto kuvastaa sitä järkytystä, jonka Straussin perinteitä rikkova musiikki aiheutti monille 1800-luvun lopulla. Myöhemmin järkytys muuttui usein ihailuksi, aivan kuten oli käynyt aiemmin Richard Wagnerille.
Oopperat
Straussin ura jakautuu selvästi kahteen vaiheeseen. Aluksi hän keskittyi konserttimusiikkiin, kunnes vuoden 1905 paikkeilla siirsi mielenkiintonsa lähes täysin oopperaan.
Straussin ensimmäinen ooppera oli Guntram (1894). Kuten melkein kaikki oopperasäveltäjät tuohon aikaan, myös Strauss oli vahvasti Richard Wagnerin vaikutuksen alainen. Hän jopa kirjoitti itse libreton, aivan kuten Wagner oli aina tehnyt. Guntram sai kuitenkin yleisöltä ja kriitikoilta tyrmäävän vastaanoton.
Seuraava yritys oopperan parissa oli Feuersnot (1901), joka menestyi kohtalaisesti. Sen sijaan Straussin seuraavassa oopperassa, Oscar Wilden näytelmään perustuvassa Salomessa, ei ollut mitään kohtalaista. Salome oli yksi 1900-luvun suurimmista kulttuuriskandaaleista. Sen uudenlainen sävelkieli ja rohkean eroottis-uskonnollinen aihepiiri herättivät sekä vihaa että ihailua. Jopa Saksan keisari Vilhelm II osallistui kiihkeään keskusteluun siitä, oliko Salome rappion vai edistyksen oire saksalaisessa musiikissa.
Salome toi Straussin oopperat kansainväliseen tietoisuuteen, ja vuonna 1909 ensiesitetty Elektra vakiinnutti hänen asemansa aikansa suurimpien oopperasäveltäjien joukossa. Elektra oli monessa suhteessa Straussin modernein ooppera, ja sen jälkeen Straussilla olisi ollut vain lyhyt askel atonaalisen musiikin puolelle. Hän kuitenkin pysytteli perinteisessä tonaalisessa sävelkielessä, ja hänen seuraava oopperansa Ruusuritari (1910) viittasi enemmän Mozartin klassismiin kuin schönbergiläiseen atonaalisuuteen. Ruusuritari oli suurmenestys ja kuuluu yhä maailman eniten esitettyihin oopperoihin.
Erityisen tärkeäksi muodostui Straussin yhteistyö runoilija Hugo von Hofmannsthalin kanssa, joka kirjoitti libretot Elektraan, Ruusuritariin ja moniin muihin Straussin myöhempiin oopperoihin. Vain harvoin on säveltäjän ja libretistin yhteistyö toiminut niin hyvin kuin Straussilla ja Hofmannsthalilla.
Straussin oopperat muuttuivat Ruusuritarin jälkeen tyylillisesti hillitymmiksi. Hänen viimeinen oopperansa Capriccio (1942) on suorastaan vastakohta Salomelle. Se on hyvin hienovarainen ja pienimuotoinen tutkielma siitä, mikä on musiikin ja sanojen suhde oopperataiteessa. Tuohon aikaan tosin monet pitivät Straussia jonkinlaisena muinaismuistona. Klassinen musiikki oli lähtenyt uusille moderneille poluille, mutta Strauss viittasi myöhäistuotannossaan kauas taaksepäin musiikin historiaan.
Erityisen läheinen aihepiiri Straussille oli antiikin Kreikka ja sen mytologia: oopperat Die ägyptische Helena, Daphne ja Die Liebe der Danae perustuvat kreikkalaisiin taruihin. Strauss kutsuikin itseään ”kreikkalaiseksi germaaniksi”. Hän piti hyvin tärkeänä sitä, että säveltäjällä on musiikillisen osaamisen lisäksi vankka kirjallinen sivistys.
Straussin musiikissa vallitsee mielenkiintoinen sukupuoliin perustuva ”työnjako”. Lähes kaikissa Straussin oopperoissa päärooleja laulavat naiset; toisaalta hänen sävelrunojensa päähenkilöt ovat aina miehiä
Richard Straussin elämäntavat
Strauss oli sikäli poikkeuksellinen säveltäjä, että hän ei kokenut työssään mitään suurta luomisen tuskaa. Hän sävelsi nopeasti ja vaivattomasti. Häntä harmitti se, että toisinaan oopperoiden librettojen valmistuminen kesti pitkään ja hän joutui odottamaan musiikillisten ideoidensa toteuttamista.
Straussin mieluisinta ajanvietettä oli kortinpeluu ja vuoristossa vaeltelu. Kaiken kaikkiaan hänen elämänsä oli varakkaan baijerilaisen porvarin elämää, turvallista ja tasapainoista. Poikkeuksen muodostaa tosin toisen maailmansodan aika, jolloin hän joutui olemaan huolissaan perheensä ja ystäviensä turvallisuudesta.
Strauss avioitui vuonna 1894 laulajatar Pauline de Ahnan (1863–1950) kanssa. Ahna oli tunnettu kiivaasta luonteestaan, ja hän piti miehelleen kovaa kuria. Avioliitto oli kuitenkin onnellinen, ja se kesti aina Richardin kuolemaan asti. Ahnan luonne toimi jopa tärkeänä inspiraation lähteenä Richardille, varsinkin teoksissa Ein Heldenleben ja Sinfonia Domestica. Avioliitosta syntyi vuonna 1897 poika Franz.
Strauss asui vuodesta 1908 Garmisch-Partenkirchenissä, jonne hän oli rakennuttanut suurehkon talon oopperasta Salome saamillaan tuloilla. Kapellimestarin työ vei häntä kuitenkin matkoille ympäri Eurooppaa ja Amerikkaa. Erityisen tärkeitä kaupunkeja Straussin uralla olivat Berliini, Dresden ja Wien. Synnyinkaupungissaan Münchenissä hän sen sijaan ei viihtynyt.
Strauss kuoli 8. syyskuuta 1949 Garmisch-Partenkirchenissä 85 vuoden ikäisenä. Hänen teoksensa kuuluvat yhä orkesterien ja oopperatalojen vakio-ohjelmistoon ympäri maailmaa.
Lähde: Wikipedia
Joissakin tämän sarjan kätköistä on osakoordinaatteja bonuskätkölle (GC7VEB7). Ota lisäksi talteen erillinen numero (joka on vain joissakin sarjan kätköistä), tarvitset sitä tuon bonuskätkön aukaisuun.
Klikkaa ensin tästä
Klikkaa sitten seuraavaksi tästä
