Tervetuloa tutustumaan yhden kätköilijän lapsuuden ja nuoruuden maisemiin.
Pippurimäki, pulkkamäkien kuningas. Kun pienemmät mäet alkoivat olla liian kesyjä, siirryttiin tänne. Pippurimäessä otettiin kelkasta, pulkasta ja minisuksista mittaa. "Päärinne" kätkön edessä kivineen ja muine möykkyineen tarjosi hurjaa menoa eikä mustelmilta ja ruhjeilta aina vältytty. Viereisessä pidemmässä "rinteessä" puolestaan otettiin minisuksilla ylhäältä asti vauhdit ja alhaalla odottaneesta hyppyristä lähdettiin lentoon kuin mäkikotkat konsanaan. Aivan takaa kun lähti, pääsi pujottelemaan mäntyjen välistä. Kerran kaverini lainasi kelkkaani ja kesken laskun irtosi ratti ja kaveri liukui päistikkää puuhun. Uskaliaimmat laskivat viereiseltä jyrkänteeltä alas. Tätä nykyä jyrkänteen alla on tiilimuuri. Aina piti jarruttaa voimakkaasti, ettei laskenut autotielle asti. Mäen juurella kiemurtelevan Jukolankadun mutkaan kun autoilevalla tahtoo olla aika heikko näkyvyys.
Kätkö on mallia PET-putkilo, jonka hakemiseen ei tarvita apuvälineitä tarvita. Talvisaikaan kätkö hyvin todennäköisesti hautautuu lumen alle ja mäessä saattaa muutenkin olla laskijoita. Kesäaikaan alue on rauhallinen, mitä nyt joku koiran ulkoiluttaja saattaa ohi kulkea. Sulan maan aikaan auton saa jätettyä aivan kätkön viereen, mutta talvella aurojen tekemät lumipenkat estävät autolla pääsyn kätkön viereen. Auton voi jättää myös kadun varteen.
Edit: purkin paikkaa vaihdettu 24.8.2019.