"HALLA”
Suomen kieli on tuhat vuotta sitten ollut joukko erillisiä muinaismurteita: rannikolla on puhuttu lounaismurretta, sisämaassa hämettä ja idässä muinaiskarjalaa tai jo sen läntisiä perillisiä. Näistä kolmesta kielimuodosta voidaan nimittäin katsoa suomen nykyisten murteiden polveutuvan; esimerkiksi savolaiset ja pohjalaiset puheenparret ovat myöhempää perua, ja ne ovat syntyneet muinaismurteiden eri suunnilta tulleista ja toisiinsa sulautuneista aineksista. Tämä kuvastaa kielimuotojen kehittymistä yleisemminkin. Nykyisen moninaisuuden takana ei useinkaan ole yhtenäistä muinaiskieltä (”kantakieltä”)vaan toisenlainen kielten moninaisuus.”
Kolmen tuhannen vuoden takainen muinaisuus alkaa suomen kielen osalta olla jo hämärämpää. Varmasti tiedetään se, että myös tänä aikana suomea (kantasuomea) on puhuttu nykyisen Suomen alueella ja laajemminkin Itämeren ympäristössä, sekä se, että samalla alueella tai ainakin läheisessä naapuruudessa on puhuttu myös indoeurooppalaisia kieliä. Näihin aikoihin on perinteisesti sijoitettu kantasuomen balttilainen lainakerrostuma, siis ne sanat, joita itämerensuomalaisiin kieliin on omaksuttu nykyisiä latvian ja liettuan kieliä edeltävästä kielimuodosta, lähinnä kantabaltista. Toinen suomen kielen varhaisvaiheisiin myös tällä ajalla vaikuttanut kieli on ollut kantagermaani.
Tämän ajanjakson sanasto kuvastaa suomen kielen puhujien tärkeää kulttuurimurrosta; siihen sijoittuvat nimittäin vanhimmat selvästi maatalouteen viittaavat sanat …. ...Maanviljelysanastoa on balttilaiselta taholta lainattu vähemmän kuin germaaneilta, mutta joukossa on mm. halla, jonka tiukka yhteys maanviljelykseen on nykysuomen puhujillekin vielä tuttu.
(Lainaus:https://www.kielikello.fi/-/kielen-vuosituhannet)
