Armon aikaan veden vaiheilla unohdettu tulee luo aamun mailla taloissa sikiää sietämätön kaipaus mikään ei vie sitä pois mikään ei vie sitä pois
Kun valot sammuvat ja ihmiset nukkuu ja meidän on niin hyvä en sulje silmiäni palvon yötä joka huulillasi hehkuu
Olen perinjuurin paha inhottava ihminen nypin kärpäsiltä siivet puhun rivoja korviin lapsien asuni on aina moitteeton ja alusvaatteet on nahkaa jos tiedät oivan paheen olen tehnyt sen
Kävelinkö turhaan ne kilometrit jotka mielessäni teitäs vaelsin ja odotinko tyhjää kun siltaa etsin joka johtais yli kuilun syöverin kuitenkin
Tahdon elää, tahdon kuolla niin kuin olisi paikka tuolla hämärätaipaleen takana tuolla tähtien välissä, mahdoton saavuttaa
Jos olit tiennäyttäjä näytit oudon tien, jos olit sanansaattaja saatoit kummaa viestiä Ja nyt alla eteläisen taivaanpallon vaellan, nimettömät tähdet sen kantta koristaa
Tehtaat puskee usvaa koneet tuottaa onnea teräsrunkojen seassa lojuu ihmisromua kun hahmo turvaksi luotu ei riitä enää mihinkään mustapukuinen saarnamies ei riitä koossa pitämään
Avaat rintani kuin lyhdyn sytytät sinne kynttilöitä liekki on ihmisen elämän muotoinen
Ei, en elättele kuvitelmia on arjen koura kova kohtaan keltanokkia
Siis nosta minut pystyyn, nosta, en itse pääse nyt siis nosta pystyyn nostathan, vaikka katuisit myöhemmin
