Pookivaara
Karu ja kuiva Rokuanvaara on äärimmäisen paloherkkää aluetta. Jäkäläkankaat ovatkin ennen tehokkaan palontorjunnan aikaa palaneet 50-60 vuoden välein. 194,2 metriä merenpinnan yläpuolelle ja noin 50 metriä ympäristöään korkeammalle kohoava Pookivaara, Rokuan korkein kohta, oli erinomainen paikka metsäpalojen vartiointiin. Vaaran laelle rakennettiin palovartiotorni ja palovartijan tupa vuonna 1936. Sota-aikana tornia käytettiin ilmavalvonnassa. Palovartiointikäytössä Pooki oli 1970-luvun puoliväliin asti. Nykyinen käytöstä poistettu palotorni on jo kolmas paikallaan. Palovartijan tupa toimii nykyisin autiotupana.
Rokuan korkeimmalla kohdalla, Pookivaaralla, sijaitsee vuonna 1936 rakennettu palovartijan maja ja vanha, käytöstä poistettu palotorni. Torni on sittemmin kunnostettu ja avattiin uudelleen keväällä 2013, tornissa on nyt myös avattavat liukulasit, joten maisemien ihailua ja valokuvausta ei tarvitse enää tehdä suttuisen lasin läpi. Ylimpään kerrokseen pääsee tutustumaan ainoastaan opastetusti.
Rokua on soiden keskeltä kohoava noin 20 km pitkä ja 5 km leveä harju- ja dyynimuodostuma. Rokua kuuluu Natura 2000 -verkostoon, ja sen etelälaidalla sijaitsee 9,9 km²:n laajuinen, vuonna 1956 perustettu Rokuan kansallispuisto.
Jään, tuulen ja veden muovaama maisema
Rokuan ainutlaatuinen ja monimuotoinen maisema muovautui, kun vaara-alue kohosi jääkauden jälkeisen maankohoamisen seurauksena saarena merestä. Pääosin hiekasta muodostunut harjusaari joutui veden ja tuulen voimakkaan muokkauksen kohteeksi. Tuuli kasasi hienosta hiekasta dyynejä, jotka ovat vieläkin nähtävissä kasvillisuuden peittäminä. Vaaran rinteitä kiertävät eri korkeuksilla olevat jäiden ja aallokon muotoilemat rantavallit, jotka kertovat Itämeren eri vaiheiden rantojen sijainnin. Jyrkkärinteiset supat eli harjukuopat ovat jääkauden aikana harjun hiekkaan hautautuneiden suurten jäälohkareiden jälkiä. Rokuan Syvyydenkaivo on pinta-alaltaan Suomen suurin suppa.
Rokuan geologia
Rokuan muodostuma on osa voimakasta harjujaksoa, joka ulottuu Sotkamosta Oulujärven kautta Oulunsalon ja Hailuodon tienoille. Rokuan maa-ainekset ovat kerrostuneet ehkä noin 10000 vuotta sitten aikana, jolloin tämä harjujakso muodostui viimeisen jääkauden vetäytyessä. Tämän jakson kohdalla virranneet sulamisvedet kuljettivat jäätikössä ollutta maa-ainesta, ja kerrostivat ne railoihin ja jäätikön edustalla olleeseen syvään veteen. Tuolloin syntyneistä muodoista on kuitenkin enää kovin vähän näkyvissä. Näkyvimmät alueen pinnanmuodot ovat muodostuneet myöhemmin, kun maasto nousi veden pinnan yläpuolelle. Tällöin rannan aallokko muovasi hiekasta rantavalleja ja tuulet kasasivat hiekkaa dyyneiksi. Ehkä vajaa 2000 vuotta sen jälkeen, kun mannerjää oli vetäytynyt alueelta, koko Rokuan alue oli noussut veden yläpuolelle ja saanut suunnilleen nykyisen muotonsa.
Rokuan harjujakson paksut hiekkamassat
Rokua erottuu ympäröivästä alueesta voimakkaasti, koska siihen on kerrostunut erityisen paljon hiekkaista harjuainesta. Maakerrokset ovat parhaimmillaan useita kymmeniä metrejä paksut, mikä on koko Suomea ajatellen varsin paljon, mutta vastaavia kerrospaksuuksia kyllä on monilla muillakin suurilla harjuilla. Harjujaksoja on Pohjanmaalla paljon, jotkut hyvin suuria, jotkut lähes huomaamattomia. Rokuan kautta kulkeva harjujakso on maa-ainesmääriltään kauttaaltaan erikoisen huomattava. Se poikkeaa useimmista muista harjujaksoista myös siksi, että sen aines on hyvin hiekkaista ja vähäkivistä. Esim. Pudasjärven kautta kulkeva ns. saumaharjumuodostuma on ainesmääriltään Rokuan jakson luokkaa, mutta Pudasjärvellä harjuissa on soraa ja kiviä huomattavasti enemmän. Lisäksi monet muodostumat ovat saaneet kerrostumisen jälkeisissä jäätikön liikkeissä pinnalleen kivistä moreenia, mistä syystä ne eivät aina esim. metsäkuvaltaan eroa ympäröivistä moreenikankaista paljonkaan.
Rokuan tekee erikoiseksi ehkä juuri se, että siellä kaikki harjuluonnon ominaispiirteet ovat kehittyneet poikkeuksellisen laajoiksi ja selviksi. Pintamaan muodostava hiekka on hyvin läpäisevää ja erittäin niukkaravinteista kvartsihiekkaa, jolla elävät metsät edustavat karuimpia jäkälätyyppejä. Suppien ja dyynien paahteisilla rinteillä tavattavat erikoiset kasvillisuusyhteisöt ovat Pohjanmaan oloissa hyvin poikkeuksellisia, samoin suppiin muodostuneet lammet. Myös harjun liepeiden suot ovat kehittyneet omalaatuisiksi laajan pohjavesien muodostumis- ja purkautumiskuvion vuoksi. Läpäiseväpohjaiset., kausittain kuivuvat suomaiset kosteikot ovat maassamme ehkä laajimpia juuri Rokuan jakson harjujen reunamilla. Harjujakson suuren pohjavesimäärät ovat luontaisesti purkautuneet ympäröiville soille ja joihinkin vesistöihin luoden kasvillisuudeltaan poikkeuksellisen reheviä ympäristöjä. Näistä on soiden kuivatuksen vuoksi jäljellä enää vain pieniä sirpaleita.
Alkupisteeltä löydät loppupisteen löytämiseen tarvittavat tiedot