Lager
Maailman suosituin oluttyyppi vaalea lager on ruokapöydän hyvä yleisolut. Vahva lager sopii erityisen hyvin syksyisten liharuokien kumppaniksi. Lager-sanaa käytetään usein pohjahiivaoluiden yleisnimenä. Pohjahiivaoluihin kuuluvia pääoluttyyppejä ovat kuitenkin myös tumma lager ja pils sekä alkoholipitoisuudeltaan vahvat lagerit. Lager-sana on peräisin Saksasta ja lageroinnista eli oluen kypsyttämisestä kylmässä. Se edistää säilyvyyttä, sillä viileässä hiiva selättää bakteerit. Puhtaan raikkaat lagerit saavat siis makunsa kylmässä, jolloin hiivan työskentely ei tuota sanottavasti käymisaromeita, kuten esimerkiksi aleille ominaista hedelmäisyyttä. Lagereiden tuoksua voi kuvata kevyen viljaisaksi ja maltaiseksi, makua maltillisesti humaloiduksi, raikkaaksi ja yleensä kuivahkoksi.
Vehnäolut
Saksa on kuuluisa vehnäoluistaan. Vehnä antaa olueen hedelmäistä raikkautta ja terhakkaa hapokkuutta. Vehnä jättää jälkensä myös oluen väriin: lopputuloksessa on sekä kuultavuutta että vehnän proteiinien ansiosta luonnollista sameutta. Korkeasta lasista nautitun, kepeän raikkaan vehnäoluen kruunaa kuohkea vaahtokukka. Juuri pumpulimainen pysyvä vaahto on olennainen osa vehnäoluita, sillä vehnässä on runsaasti vaahdonmuodostusta edistäviä proteiineja. Eri vehnäoluiden tuoksuja yhdistää usein banaanin, omenan, vaniljan ja jopa purukumin tuoksu sekä fenolisuus, jota ammattimaistajat kuvaavat lääkemäiseksi. Makuelämystä ryydittävät korianteri ja curaçao-appelsiinin kuori.
Vahva lager
Vahvat lagerit ovat runsaita ja tasapainoisia oluita. Niissä on makeutta ja runsaamman alkoholin suomaa pyöreyttä. Maltaisuus tuntuu rikkaampina ja jopa karamellimaisina makuina. Saksalaiset määrittelivät tarkasti, mitä sikäläinen vahva lager on. Bock-oluiden synnyinsija on Ala-Saksissa Einbeckin kaupungissa, jossa väitetään olleen keskiajalla peräti 700 panimoa. Kun Einbeckin kaupunki keksi lahjoittaa bockiansa Martti Lutherin häihin vuonna 1525 – tätä kutsuttaisiin kai nykyään tuotesijoitteluksi – oli oluen maine vuosisadoiksi taattu.