Kaikki ei ole sitä miltä näyttää. Onko mikään?
Näkemisen voidaan ymmärtää tarkoittavan kykyä nähdä jokin tietty alue sähkömagneettisen säteilyn spektristä. Siihen voi sisältyä kykyä erotella eri valoaallonpituuksia toisistaan, mitä kutsutaan värinäöksi, silmiin tulevan säteilyn määrän havaitseminen eli kirkkaus sekä syvyyksien näkeminen.
Ihmiskeskeisesti kutsumme yleensä useimmille meistä näkyvää osaa spekristä näkyväksi valoksi, vaikka suinkaan näkyvyys ei ole millään mielekkäällä mittapuulla säteilyssä itsessään oleva ominaisuus, vaan siitä tulee näkyvää vasta aistielimien ja kognition monimutkaisen yhteistoiminnan seurauksena. Monet lajit pystyvät näkemään myös aallonpituuksia, jotka ovat niin sanotun näkyvän valon ulkopuolella. Esimerkiksi useat linnut ja uuden tiedon mukaan myös kissat kykenevät näkemään UV-valoa ja jotkin käärmeet taas infrapunavaloa; näille lajeille kyseiset aallonpituudet ovat hyvinkin konkreettisesti juuri näkyvää valoa. Muiltakin osin näköaistin ulottuvuudet vaihtelevat suurestikin eri lajien välillä.
Tietysti ihmistenkään näköaisti ei ole keskenään samanlainen, kaikki me näemme tai emme näe ympäröivää maailmaa omalla tavallamme. Silmän verkkokalvolla olevilla tappisoluilla on tärkeä osa värinäössä. Eri tappisolut aktivoituvat eri valoaallonpituuksista, mikä mahdollistaa silmistä aivoihin lähtevän informaation sisältävän jotain, joskin epätarkkaa, erottelevaa tietoa havaitun valon aallonpituudesta. Tavallisesti ihmisillä on näitä tappisoluja kolmea eri tyyppiä, tätä kutsutaan trikromaattiseksi. Tiedetään kuitenkin että joidenkin ihmisten aisti voi olla mono-, di- tai jopa tetrakromaattinen.
Siinä missä ihmisen silmä kykenee tavallisesti erottamaan noin kymmenisen miljoonaa väriä, on tavallisissa nykyajan kotitietokoneissa mahdollista tuottaa tarkalleen 16 777 216 väriä. Tämä lukumäärä perustuu trikromaattisuuden ideaan: kolmea eri väriä eli punaista, vihreää ja sinistä sekoitetaan keskenään niin että muodostuu toisia värejä. Jokaisen värikanavan voimakkuus voidaan valita 256 eri vaihtoehdosta, jolloin kokonaisuudessaan eri värejä voi olla 256*256*256. Tietoa väristä esitetään yleensä joko desimaalimuodossa, jolloin esimerkiksi tietty violetin sävy voitaisiin ilmaista muodossa (120, 76, 184), tai heksadesimaalimuodossa, jolloin sama sävy ilmaistaisiin muodossa #784cb8.
Eri harmaansävyjä taas syntyy kun kutakin kolmea väriä on saman verran. Niin sanotusti aidosti harmaita värejä on tällöin mahdollista esittää vain 256 erilaista. Enemmän harmaita voidaan kuitenkin käytännössä esittää, sillä ihmissilmä ei erota jos jotakin väriä onkin yhden pykälän enemmän tai vähemmän kuin kahta muuta.
Alla olevasta kuvasta voi myös huomata, että myös toisiaan hyvin lähellä olevia aidosti harmaita sävyjä voi olla hyvin vaikea erottaa toisistaan. Tämä kuva, kuten koko teksti, tarjoaa varmasti ainakin jossain määrin havaitsijasta riippuvaisia kokemuksia suhteessa kiinnostavaan informaatiosisältöön.
Seuraava kuva taas illuusio, keskellä oleva harmaa viiva sisältää vain yhtä väriä tai niin ainakin tietokone tahtoo väittää. Uskoako silmiään vai ketä pitäisi uskoa?
Monesti kätköjä etsiessäkin vaikuttaa siltä, ettei mikään todella ole miltä näyttää. Siitä mistä on katsonut jo kahdesti mitään erityistä huomaamatta, löytyykin kolmannella katsomalla kätkö.
Annetuilla koordinaateilla ei ole muuta yhteyttä loppupisteeseen kuin se, että loppupiste sijaitsee alle kahden mailin päässä niiden osoittamasta paikasta. Muutenkaan siellä ei välttämättä ole hyvä käydä. Checkerille ei ole tarvetta, sillä koordinaatit ovat tai eivät ole näkyvissä sellaisenaan eikä mitään laskemista tarvita.