VAHTO
Arkeologisista löydöistä päätellen, Vahdolla on ollut asutusta monessa paikassa jo kivikaudella. Vahdon paikan nimi esiintyy ensimmäisen kerran kirjallisissa lähteissä vuonna 1460 muodossa ”Vatt” ja ”Vattola”. Tuolloin sillä tarkoitettiin Vahdon kylää. Kylä sijaitsi liikenteellisesti keskeisellä paikalla. Sen kohdalla Vahdonjoki haaraantuu kahtaalle ja siellä risteävät myös vanhat kesä- ja talvitiet Maariaan, Ruskolle ja Maskuun sekä Ala-Satakuntaan. Kylän keskeinen sijainti lienee ollut syynä siihen, että koko paikkakuntaa alettiin kutsua Vahdoksi. Tämä käytäntö vakiintui kartoissa ja maallisen hallinnon asiakirjoissa 1650- luvulta alkaen. Sen sijaan kirkollisissa asiakirjoissa rinnakkaisena Vahdon kyliä tarkoittavana nimityksenä esiintyvät ”Korpi” (ruots. Corvis) ja ”Korven kappeli” (ruots. Corvis Capell) aikavälillä 1550 - 1750.
Vahdon nykyisen kyläasutuksen juuret voidaan eräin paikoin ulottaa suorana jatkumona ainakin rautakaudelle. Keskiajalla Vahdon kylät muodostivat oman asutuskokonaisuutensa Ruskon kirkkopitäjän sisällä. Vanhin mainita Vahdon kylistä, Auvaisten Sääksystä, on vuodelta 1337. Vahdon kylät olivat, yhtä lukuun ottamatta olemassa jo 1540- luvulle tultaessa. Ainoastaan Lavamäki tuli myöhemmin. Se alkuna olivat kaksi 1770-luvun alussa perustettua uudisasutustilaa.
Keskiajalla Ruskon ja Vahdon kylät muodostivat yhden kirkkopitäjän. Vuonna 1577 sekä Ruskon aneksi että Vahdon kylät liitettiin Maskun emäseurakuntaan. Vahdon saarnahuonekunta perustettiin vuonna 1638. Vahto sai kappelinoikeudet vuoden 1867 alusta ja itsenäinen seurakunta siitä tuli vuonna 1893. Vahdon kunta perustettiin vuonna 1870. Vahto oli itsenäinen kunta 139 vuotta, kunnes se liitettiin Ruskoon vuoden 2009 alusta.
Asutuksen vallatessa uusia alueita kylän alkuna oli useimmiten yksinäistalo. Perhekunnan suurentuessa ja sukupolvien vaihtuessa talo jaettiin useammalle viljelijälle. Kylään näin syntyneet talot sijaitsivat ns. kyläntontilla, toistensa tuntumassa ja peltojen ympäröiminä. Kunkin viljelijän raivaamat pellot olivat aluksi omissa lohkoissaan, mutta sarkajaon tultua voimaan, niistä muodostettiin laajoja kylänvainioita. Ne jaettiin viljelijöille heidän kylänosuutensa mukaisesti kapeina sarkoina. Tämä jako tehtiin, jotta kirkolliset ja maalliset verot voitiin määrätä tarkkaan kullekin talonpojalle, heidän viljelemänsä alan mukaisesti. Verokunnan kylät olivat yhteisesti vastuussa verojen maksusta kruunulle. Jos talo tuli veronmaksukyvyttömäksi tai se annettiin läänitykseksi aatelisille (joka sai sen verot itselleen), seurasi siitä, että muut joutuivat maksamaan enemmän veroa, jotta yhteisesti määrätyt verot saatettiin hoidettua. Kylän metsä oli talojen yhteinen. Vahdon erikoisuus oli kylänmetsien jälkeen Kuhankuonoon ulottunut yhteismaa, kruununalmenninki, joka oli usean pitäjän yhteisessä käytössä. Kruunualmenninki jaettiin 1800-luvulla sitä aikaisemmin käyttäneiden Vahdon, Ruskon, Raision, Naantalin Luonnonmaan ja Kaarinan kylien talojen kesken.
INKINEN
Varahaisin asiakirja Inkisten kylästä on jo vuodelta1460. Lauri Inkinen mainitaan tuolloin lautamiehenä Vahdon Kierikkalassa pidetyillä käräjillä. Inkisissä mainitaan kaksi taloa vuodesta 1581. Kankaisten Hornit omistivat myös Inkistä 1634-1683. Vuonna 1806 suoritettiin Inkisten isojako, jossa talot säilyivät entisellään. Inkisten sotilastorppa oli yksi neljästä ruotutorpasta joita Vahdolle perustettiin 1690 luvulla. Inkinen kuului Vahdon maakirjakyliin ainakin vuodesta 1540, mutta seurakunnallisesti Ruskoon vuoteen 1867. Siihen asti Inkisistä käytiin Ruskon kirkossa. Vahdon saadessa kappelioikeudet 1867 Inkisten asukkaat alettiin merkitä Vahdon kirkonkirjoihin ja kylä tuli osaksi Vahdon kuntaa. Inkinen siirrettiin kuitenkin kokonaisuudessa Ruskon kuntaan vuonna 1967.
Lähde: Turkka Myllykylä -Korven helmasta kehittyväksi kunnaksi-