VAHTO
Arkeologisista löydöistä päätellen, Vahdolla on ollut asutusta monessa paikassa jo kivikaudella. Vahdon paikan nimi esiintyy ensimmäisen kerran kirjallisissa lähteissä vuonna 1460 muodossa ”Vatt” ja ”Vattola”. Tuolloin sillä tarkoitettiin Vahdon kylää. Kylä sijaitsi liikenteellisesti keskeisellä paikalla. Sen kohdalla Vahdonjoki haaraantuu kahtaalle ja siellä risteävät myös vanhat kesä- ja talvitiet Maariaan, Ruskolle ja Maskuun sekä Ala-Satakuntaan. Kylän keskeinen sijainti lienee ollut syynä siihen, että koko paikkakuntaa alettiin kutsua Vahdoksi. Tämä käytäntö vakiintui kartoissa ja maallisen hallinnon asiakirjoissa 1650- luvulta alkaen. Sen sijaan kirkollisissa asiakirjoissa rinnakkaisena Vahdon kyliä tarkoittavana nimityksenä esiintyvät ”Korpi” (ruots. Corvis) ja ”Korven kappeli” (ruots. Corvis Capell) aikavälillä 1550 - 1750.
Vahdon nykyisen kyläasutuksen juuret voidaan eräin paikoin ulottaa suorana jatkumona ainakin rautakaudelle. Keskiajalla Vahdon kylät muodostivat oman asutuskokonaisuutensa Ruskon kirkkopitäjän sisällä. Vanhin mainita Vahdon kylistä, Auvaisten Sääksystä, on vuodelta 1337. Vahdon kylät olivat, yhtä lukuun ottamatta olemassa jo 1540- luvulle tultaessa. Ainoastaan Lavamäki tuli myöhemmin. Se alkuna olivat kaksi 1770-luvun alussa perustettua uudisasutustilaa.
Keskiajalla Ruskon ja Vahdon kylät muodostivat yhden kirkkopitäjän. Vuonna 1577 sekä Ruskon aneksi että Vahdon kylät liitettiin Maskun emäseurakuntaan. Vahdon saarnahuonekunta perustettiin vuonna 1638. Vahto sai kappelinoikeudet vuoden 1867 alusta ja itsenäinen seurakunta siitä tuli vuonna 1893. Vahdon kunta perustettiin vuonna 1870. Vahto oli itsenäinen kunta 139 vuotta, kunnes se liitettiin Ruskoon vuoden 2009 alusta.
Asutuksen vallatessa uusia alueita kylän alkuna oli useimmiten yksinäistalo. Perhekunnan suurentuessa ja sukupolvien vaihtuessa talo jaettiin useammalle viljelijälle. Kylään näin syntyneet talot sijaitsivat ns. kyläntontilla, toistensa tuntumassa ja peltojen ympäröiminä. Kunkin viljelijän raivaamat pellot olivat aluksi omissa lohkoissaan, mutta sarkajaon tultua voimaan, niistä muodostettiin laajoja kylänvainioita. Ne jaettiin viljelijöille heidän kylänosuutensa mukaisesti kapeina sarkoina. Tämä jako tehtiin, jotta kirkolliset ja maalliset verot voitiin määrätä tarkkaan kullekin talonpojalle, heidän viljelemänsä alan mukaisesti. Verokunnan kylät olivat yhteisesti vastuussa verojen maksusta kruunulle. Jos talo tuli veronmaksukyvyttömäksi tai se annettiin läänitykseksi aatelisille (joka sai sen verot itselleen), seurasi siitä, että muut joutuivat maksamaan enemmän veroa, jotta yhteisesti määrätyt verot saatettiin hoidettua. Kylän metsä oli talojen yhteinen. Vahdon erikoisuus oli kylänmetsien jälkeen Kuhankuonoon ulottunut yhteismaa, kruununalmenninki, joka oli usean pitäjän yhteisessä käytössä. Kruunualmenninki jaettiin 1800-luvulla sitä aikaisemmin käyttäneiden Vahdon, Ruskon, Raision, Naantalin Luonnonmaan ja Kaarinan kylien talojen kesken.
PEIJERLÄ
Peijerlän kylä on peräisin keskiajalta. Olaus Henrici ja PaulusFilius Beieri ovat olleet todistamassa Isolähteenniitun kauppaa vuonna 1441. Vuoden 1540 maakirjassa oli kaksi verovelvollista talonpoikaa: Heikki Mikonpoika ja Mikko Mikonpoika. Peijari oli Laukolan ohella pitäjän vaurain kylävuoden 1571 hopeaveroluettelon mukaan. Heikki Mikonpojan tiedetään ostaneen Merttelän kylältä myllypaikan 1500-luvun puolivälissä. Kankaisten Hornit hallitsivat Peijerlän kylää vuosina 1634-1683. Hornilta kruunulle perustetuista tiloista muodostettiin upseerien palkkatilat. Kylässä oli kaksi talonpoikaistaloa jälleen vuonna1693, Iso-Peijarla ja Vähä- Peijarla. Ensin mainittu oli henkikomppanian augmenttina. Vuonna 1800 toimeenpannussa isojaossa on muodostettu kolme taloa Vähätalo (perintötalo 1795) Isotalo (perintötalo 1790) ja Keskitalo (1801). Kaksi viimeksi mainittua saatiin jakamalla Isotalo kahtia. Näistä isotalo on palanut 1800-luvun lopulla, eikä sitä ole rakennettu sen jälkeen enää uudelleen. Peijerlän sotilastorpasta on ensimmäinen tieto vuodelta 1775, jolloin siinä asui ruotusotilas Mats Mandel. Isotaloon kuuluneista torpista mainitaan ensi kertaa Pyynoja vuonna 1839, Motto vuonna 1858 ja Mäkilä vuonna 1872. Keskitaloon kuuluivat Tuomolan torppa ja Vähätaloon Välimäki ja Pyynoja.
Lähde: Turkka Myllykylä Korven helmasta kehittyväksi kunnaksi. –Vahdon historiaa ja perinteitä-