Maahan oli juuri satanut huhtikuun viimeinen lumi. Nainen kuljeskelee metsässä joka päivä. Jonakin onnellisena päivänä ennen lähtöä vaeltelemaan hän oli mietiskellyt tulevaa kesää. Aika kuluu ja äkkiä onkin toukokuu ja taas on kävelyhetken aika. Nainen lauleskelee mielessään: Koskaan luonas en ollutkaan ja muistelee kulkiessaan entistä elämäänsä. Entäs lapset? "Minne tytöt kadonneet ovat?" kyselee hän itseltään. Hän tuntee usein olleensa väärän jäljillä ja hylätty.
Lähipuussa istuu varis. "Mitä tulee tapahtumaan, kun luulit unohtaneesi?" se kuulostaa raakkuvan. "Ilkkuuko tuo varis hänelle? "Tästä tulee melkoinen kuolemanspiraali," huutaa nainen varikselle takaisin käyden raivokkaasti sen kimppuun. "Älä muistuta minua menneistä teoistani!" "Tämä voisi olla myös myös ensimmäinen murhani!" Lintu pääsee kuin pääseekin pyrähtämään pakoon. "Harmin paikka!" mutisee nainen itsekseen (1.). Naisen veren vimma sammuu yhtä nopeasti kuin se oli syttynytkin. Keväinen aurinko lämmittää mukavasti, vaikka tuulen puolella on vielä viileää (1.). Naisen kuparisydän sykkii kylmänä.
