Maailmassa oli ja on asioita, joilla ei sopinut leikkiä. Niistä ruoka oli yksi. Sopimattomaan leikkiin saattoi luonnonvoimatkin puuttua. Etenkin se, ettei uskonut kun varoitettiin vaan jatkoi uhmaamista, saattoi aiheuttaa ikävän vahingon. Ja saattoipa käydä niinkin, että tuollainen uhmaaja oli tuomittu iäisyyteen saakka jatkamaan tuota pahaa tekoaan muille varoitukseksi ja ojennukseksi. Niin kävi myös Kustavissa. Kaurissalon kylästä Pleikilän kylään vievän tien varrella on suuri särkynyt kivi, jonka liepeillä kuuluu kummittelevan ja johon liittyy tuollainen tarina.
”Oli kaunis helteinen heinäkuun päivä. Kaksi kerjäläispoikaa olivat matkalla Kaurissalosta Pleikilään. Pojat olivat saaneet Kaurissalosta kaiken muun hyvän lisäksi kyrsän leipää. Päästyään tuon Klompasten kiven luo, jossa on sileä kallio, alkoivat pojat leikkiä kyrsällään kierittämällä sitä pitkin kalliota. Eräs ohikulkija, nähtyää poikien sopimattoman leikin nuhteli heitä siitä. Pojat vain nauraa virnistelivät ylimielisesti ja alkoivat leikkiä kahta innokkaammin. Mutta ei aikaakaan, niin jo leimahtikin kirkas salama ja samassa jyrähti ukkonenkin. Tällöin pojat pelästyivät ja herkesivät leikkimästä. Jo alkoi sataakkin. Pojat tällöin pyrkivät suojaan kiven alla olevaan onkaloon. Samassa kuului taas hirvittävä jyrähdys maata hipoavine käärmemäisine salamoineen, jolloin kivi, jonka alla pojat luulivat olevansa turvassa särkyi suuriksi lohkareiksi, haudaten heidät alleen. Kauhusta tyrmistyneenä riensi ohikulkija kylään, jossa vihdoin jonkin verran toinnuttuaan taas tolkuilleen tiedoitti hirveästä tapahtumasta. Miehissä sitten riennettiin kylästä tapahtumapaikalle, mutta muuta ei täällä voitu tehdä, kuin siunailla ja ihmetellä. Suuret kivenjärkäleet pysyivät niinkuin olivat ja samoin poikien murskaantuneet ruumiit niiden alla. Ja edelleen legenda kertoo poikien haamuista, jotka on nähty leikkimästä Klompasten kalliolla kyrsällään.”
Tämä kätkösarja esittelee Kustavin kummitustarinoita. Kummitus, aave tai haamu on uskomuksissa kuolleen ihmisen tai eläimen sielu, joka kulkee elävien maailmassa, usein samoilla paikoilla kuin eläessään. Kummittelevien sielujen väitetään usein yrittävän saattaa loppuun jotain tehtävää, joka jäi elämässä tekemättä, tai kärsivän rangaistusta pahoista teoistaan. Hyvin usein kummitukset myös varoittavat jostain. Suomalaisissa kummitustarinoissa esiintyy kiusaavia ja houkuttavia henkiä kuten ihteriekkoja ja liekkiöitä, mutta tavanomaisimmin kummitukset pikemmin suojaavat ihmisiä, jotta nämä eivät joutuisi vaaraan tai tekisi pahoja tekoja. Hyvin usein kummitukset ovat esimerkiksi itsemurhan tehneitä naisia, joilla on taustallaan lapsen surma. Näillä tarinoilla pyrittiin varoittamaan tyttöjä tutustumasta poikiin liian läheisesti ennen avioliiton tuomaa turvaa. Kummitusten katsotaan usein olevan jonkinlaisessa välitilassa, kuolleina, mutta kykenemättöminä siirtymään tuonpuoleiseen. Joskus kummitustarinoissa esiintyy myös erilaisia hirviöitä ja pelottavia näkyjä, joita ihmiset ovat ajatelleet nähneensä. Kummitukset voivat liittyä myös tiettyihin päiviin, kuten kirkollisiin juhliin tai esimerkiksi auringon- ja kuunvaiheisiin. Näistä ajoista tavanomaisimpia ovat täysikuulla tai vaikkapa juhannuksena ja kevätpäiväntasauksen (pääsiäinen) aikaan liikkuvat kumitukset ja noidat.
Kätköjä on yhdeksän, sillä salainen oppi kertoo erään vanhan kirjan mainitsevan, että 9 on olevaisen ja tulevaisen pyhä luku. Vaikka noituuteen ei nykyisin enää uskotakkaan, sopii leikkiin kuitenkin hyvin valita luvuksi sellainen, jolla on tekemistä magian kanssa. Tietenkään kätköillä itsessään eivät ole mitään taikuutta, vaan tarkoitus on esitellä kansanperinnettä joka on ollut voimakkaasti mukana myös Kustavin alueen kertomuksissa. Koska kätkösarja on tehty esittelemään Kustavin historiallisia tarinoita, ovat kätköt lähinnä melko helppoja löytää, vaikkakin ne on valmistettu niin, että pientä vaivaa on nähtävä. Viimeistään vihje paljastaa kätkön (paitsi silloin kun pitää ”piruilla”) Jokaisen kätkön tekotavasta voit myös löytää jotain kummitustarinaan viittaavaa.