Perustaminen
Yhdistyksemme historia alkaa vuodesta 1878. Maaliskuun 1. kauppias Antti Turdiainen ja joukko muita kaupunkilaisia lähettivät perustettavan palokunnan säännöt senaattiin vahvistettavaksi ja kuvernöörille hakemuksen arpajaisten pitämiseksi.
Arpajaislupa saatiinkin ja ne päätettiin pitää toukokuun 1. 1878. Arpajaisten järjestämiseen osallistui myös kaupungin naisväkeä, joista mainittakoon Minna Canth.
"Keski-Suomi" kirjoittaa arpajaisista: »Tarkoitus, jota varten nämä arpajaiset pidetään, on niin ylen tärkeä, että huomauttamisemme pidämme miltei liiallisena, sillä jokainen tosi jyväskyläläinen tietää,millä kunnottomalla kannalla palosammutustoimi näihin aikoihin asti kaupungissamme on ollut, mielellään uhraa muutaman markan tähän yhteiseen hyvään. Että vapaaehtoisen palosammutuskunnan toimeenpaneminen täällä onkin jo täydellisesti yleisen mielipiteen kannattama, näkyy siitäkin, kun näitä arpajaisia varten on lähetetty kosolta voittoja ja arvoilisia, kandenkymmenen, neljänkymmenen jopa sadankin markan arvoisia».
Arpajaiset tuottivatkin varsin hyvin, 2.060 markkaa 30 penniä, joka on nykyrahassa 8019,40€. Lisäksi Seminaarin miesoppilaat lahjoittivat nummisuutarit-näytelmästään saaneensa rahat, 151 markkaa ja 85 penniä (591,05€) uuden palokunnan käyttöön.
Seuraavaksi pidettiin perustava kokous toukokuun 5 päivänä 1878 Uudella Seurahuoneella. Tätä ennen oli senaatti vahvistanut palokunnan säännöt (maaliskuun 22 päivänä 1878).
Toukokuun puolessa välissä pidetyssä seuraavassa kokouksessa liittyi palokunnan jäseniksi 129 henkeä. Samalla valittiin johtokunta ja ensimmäiset päälliköt.
Johtokuntaan valittiin puheenjohtajaksi kauppias V. Wessman ja jäseniksi rehtori G. L. Pesonius, lehtori J. Länkelä, apteekkari F. Kiljander, ylimetsänhoitaja A. W. von Zweygberg, levyseppä Antti Pohjolainen ja kauppias Antti Turdiainen.
Kunnanpäälliköksi valittiin Lohikosken paperitehtaan johtaja, paroni Hjalmar Äkerhjelm, mutta hän kieltäytyi tointa vastaanottamasta, joten hänen tilalleen valittiin sairaalan taloudenhoitaja Arttur Petterson. Mutta, kun hänestä pian tehtiin palomestari,valittiin hänen tilalleen ylioppilas Otto Bökman.
Kunnan varapäälliköksi valittiin Antti Turdiainen. Sammutusosaston ensimmäiseksi päälliköksi tuli kultaseppä F. V. Lindroos ja varapäälliköksi suutarimestari K. Lindholm, korjausosaston päälliköksi valittiin levyseppä Antti Pohjolainen ja varapäälliköksi kultaseppä J. Pekuri.
Näin on yhdistys saanut alkunsa ja harjoitukset saattoivat alkaa Hevostorilla (nyk. Kirkkopuisto).
Asemarakennusten historiaa
Alkuvuosina kalustoa säilytettiin »milloin minkin yksityisen talon katoksessa tai liiterissä, milloin se taas oli hajallaan eri taloissa». 1878 anoi palokunta kaupunginvaltuustolta lupaa käyttää kaupungin toista ruiskuhuonetta kaluston säilytykseen ja tähän valtuusto suostuikin. Luvattua tilaa ei jostain syystä kuitenkaan käytetty.
Ilmeisesti samana -tai seuraavana- vuonna vuokrattiin kelloseppä Pekka Ahlforssilta makasiini, joka sijaitsi loistavassa paikassa (nyk. Vapaudenkatu 28) ja lisäksi sinne mahtui koko palokunnan kalusto.
Tästä tilasta ei kuitenkaan kauan ollut iloa, sillä vuonna 1881 paloi kyseinen talo, vieläpä niin nopeasti että koko kalusto oli vaarassa tuhoutua tulipalossa. Viimetingassa kalusto saatiin kuitenkin pelastettua viereisen talon pihan kautta. Ainoastaan yksi värilyhty ja muutamia värilaseja tuhoutui. Pelastettu kalusto vietiin täältä sähkölennätinkonttorin liiteriin Kapteeni Geitelin perillisten talossa.
Kaikissa tähänastisissa asehuoneissa oli yksi huono puoli-- niitä ei voinut lämmittää. Useimmat tulipalot sattuivat kuitenkin kovimmilla pakkasilla jolloin asuntoja piti eniten lämmittää. Niinpä jäisten ruiskujen, letkujen ja purjeiden sulattaminen sekä kuivaaminen oli varsin työläs tehtävä. Kaupanhoitaja Tuomas Spets oli tässä asiassa sangen avulias ja hänen leivintuvassaan usein sulateltiin kalustoa.
Oman, lämmitettävän varasto- ja kokoushuoneen rakentamista suunniteltiin luonnollisesti ensin "tupakka-valiokunnissa", piirrettiinpä salaisuudessa joitain piirustuksiakin. Vuoden 1883 vuosikokouksessa asia otettiin ensimmäisen kerran julkisesti esiin, asia jäi kuitenkin kesken kun piirustuksetkaan eivät olleet valmiita.
Kun kaupungin asemakaavassa ei ollut myymätöntä tonttia, ehdotti palokunnan johtokunta 1886 maaliskuussa valtuustolle, että kaupunki ryhtyisi rakennuttamaan vakinaiselle palokunnalle asehuonetta ja palotornia yhdessä vapaaehtoisen palokunnan kanssa ja myöntäisi tätä tarkoitusta varten tontin vanhan kirkon puistosta (nyk. Cygnaeuksen puisto).
Valtuusto ei tähän kuitenkaa suostunut koska vanhat (vakinaisen) tilat olivat vielä välttävässä kunnossa eikä rahaakaan ollut. Myöhemmin samana vuonna luovutti kaupunki yhdistykselle tontin harjun rinteestä, ehdolla, että myös kaupunki saa rakentaa oman asemansa tontille.
Rakennus nousikin paikalle varsin nopeasti. Talon rakensivat palokuntalaiset ja kaupungin yritykset tukivat hanketta myymällä tarvikkeita halpaan hintaan. Samana syksynä, 1887, oli talo niin valmis että sinne saatettiin muuttaa. Rakennusta paranneltiin muutamaa vuotta myöhemmin kun rakennuksen seinät olivat kuivuneet ja laskeutuneet. Rakennusvaiheista kirjoitan myöhemmin lisää.
Vuonna 1890 palotoimikunta kysyi, millä ehdolla kaupunki saisi vapaaehtoisen palokunnan tontille rakennuttaa palotornin, koska paikka oli palotoimikunnan mielestä tähän tarkoitukseen erittäin sopiva. Kysymykseen vastattiin, että rakentakaa vain, kunhan ette vaan tee haittaa kunnan asehuoneelle. Rakennusta ei kuitenkaan koskaan rakennettu. Samana vuonna rakensi vapaaehtoinen palokunta tontille ulkorakennuksen tarvikkeilleen, joita ei sammutustyössä tarvittu.
Vuonna 1893 asetettiin "lisärakennustoimikunta" suunnittelemaan juhlatilojen rakentamista "aseman" yhteyteen, asia ei tästä kuitenkaan edennyt.
1898 rakennettiin vakinaisen palokunnan asehuone kunnan talon yhteyteen ja palotorni rakennusten liitoskohtaan.
Edellämainittu rakennuksen laajennus otettiin muutamia kertoja esiin vuosien saatossa, mutta ei koskaan valmistunut. Kaupunki kerkesi kuitenkin myöntämään tontin laajennuksen, 11 metriä tontin leveydeltä yliopistolle päin.
Talon paikka on edelleen hyvin nähtävissä, tontilla on mukulakivinen parkkipaikka, harjukadun ja Yliopistonkadun kulmassa.
Erinäisistä syistä -mm. vakinaisen toiminnan laajentumisesta- johtuen 1947 kaupungin palolautakunta esittää VPK:lle kyselyn, millä ehdoilla VPK olisi valmis luopumaan osuudestaan palokuntataloon. Kahden miljoonan kauppahinnalla tästä päästiinkin sopimukseen.
Samalla VPK osti tontin rakennuksineen seminaarinkadulta, Tohtori Valter Parviaiselta.
Tietolähteenä käytetty palokunnan historiikkiä.