Lausteen metsissä on ulkoilureitti, tai kuten sitä lapsena
kutsuttiin, pururata. Alunperin reitin pituus oli 2,5 kilometriä ja
se kulki lähes umpimetsässä koukaten koulun ja hiihtomajan kautta.
Vuosien varrella reitille on tehty useampiakin oikaisuja, ja reitin
keskellä oleville pelloille on ajettu moottoritien rakentamisesta
jäänyttä ylijäämämaata. Nykyään entisten peltojen alueella on
korkeuseroja ja frisbeegolfrata, ja maasto on muuttunut niin
paljon, ettei vanha Lausteen poika tahdo tunnistaa maisemia
samoiksi.
Alkuperäisen ulkoilureitin varrella oli useita pitkiä mäkiä,
joista jyrkimmän ohitusreitti tehtiin jo 1980-luvun alkupuolella.
Tämä pääkallomäeksi kutsuttu mäki jäi silti vielä maastossa
kulkeneen viiden kilometrin hiihtolenkin osaksi, mutta kyseisen
lenkin käyttö oli vain murto-osa virallisen pururadan käytöstä.
Jari Puikkonen, Jouko Törmänen ja keitä muita siihen aikaan nyt
olikaan, olivat pikkupoikien tietoisuudessa. Ja kun kerran oli
profiililtaan lähes samanlainen mäki tiedossa, niin pakkohan siihen
toiseen reunaan oli hyppyri rakentaa puoleenväliin mäkeä, juuri
siihen kohtaan josta jyrkin osuus alkoi - ei alas, melkein
tasaiselle, niin kuin minisuksilla laskijat olisivat tehneet (ja
myöhempinä vuosina tekivätkin).
Pääkallomäessä tuli vietettyä tavalliset hiihtosukset jalassa ja
20 metrin mitan kanssa paljon aikaa. Kun yksi otti ylhäältä
vauhtia, toinen ylös kiivetessään pysähtyi oletetun putoamispaikan
kohdalle ja katsoi viereen auki rullatusta mittanauhasta missä
kohtaa suksen siteet osuivat mäen pintaan - aivan kuin oikeassakin
mäkihypyssä. Mäkiennätys merkittiin kohtaan 9,20 metriä; tavallisia
olivat 7 - 8 metrin hypyt.