Adalmiina seisoi yksin pihassa apealla mielellä. Paljon oli tapahtunut pienessä ajassa, ja suurin osa tapahtuneesta oli hyvin surullista.
Kaikki alkoi siitä, kun hän tapasi sen miehen ollessaan marjastamassa kotimetsässään. Mies tervehti häntä reippaasti ja kertoi olevansa metsästämässä. Saalista hän ei ollut vielä sillä reissulla saanut, mutta Adalmiina sen sijaan esitteli omaa saalistaan, lähes täysinäistä marjakoppaansa. Hän ei ollut vielä syönyt eväitään, ja koska hän oli saanut kopan niin nopeasti täyteen, hän kysyi haluasiko mies syödä hänen kanssaan hänen eväänsä, ennen kuin hän lähtee kotia kohti. Jokin miehen silmissä oli tehnyt vaikutuksen ja hän halusi viettää hetken miehen kanssa jutellen. Tämä ajatus sopi miehelle tosi hyvin ja heillä vierähti nopeasti pari tuntia kivellä istuen ja he huomasivat ihastuneensa toisiinsa. Niinpä he alkoivat tapailla salaa päivittäin.
Adalmiina ei voinut esitellä tätä köyhää metsästäjää vanhemmilleen, koska hänen varalleen oli tehty muita suunnitelmia. Hänen isänsä oli köyhä torppari ja heidän asumuksensa oli todella surkea, mutta hänen isänsä mielestä oli loistava asia, että rikkaan talon poika oli kiinnostunut Adalmiinasta. Hän oli päättänyt, että Adalmiinan pitää mennä talollisen pojan kanssa naimisiin, jotta hän morsiamen isänä voi saada paremman torpan itselleen.
Kesän kuluessa kävi kuitenkin niin, että Adalmiina huomasi olevansa raskaana. Hän halusi kasvattaa lapsen metsästäjän kanssa, joten hänelle ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin karata kotoa metsästäjän luokse. Rauhallisessa paikassa he saivat asua kahdestaan ja olivat onnellisia. Eräänä yönä tilanne kuitenkin muuttui. Adalmiinan lapsi syntyi ennen aikojaan kuolleena. Lapsi oli tyttö ja tytölle Adalmiina olisi antanut nimen Helmi erään vanhan sadun mukaan.
Lapsesta ei tiennyt kuin mies ja hänen vanhempansa, joten Adalmiina hautasi lapsen miehen kanssa metsään. Ei kulunut kauaa aikaa tästä, kun mies sairastui. Adalmiina yritti hoitaa häntä parhaansa mukaan, mutta sairaus vei miehenkin hautaan vain muutama viikko sen jälkeen, kun he olivat menettäneet lapsen. Mies haudattiin aivan hautausmaan reunalle ja hautaa koristamaan laitettiin jykevä risti, josta on nykyään jäljellä muisto vain.
Adalmiinalla ei ollut enää mitään syytä olla karkuteillä kotoa, ja hän kaipasi kovasti perhettään. Hän aikoi palata kotiinsa, mutta sitä ennen hän halusi merkitä lapsensa salaisen haudan. Hän keskusteli asiasta metsästäjän vanhempien kanssa ja metsästäjän isä kertoi saaneensa tietää salaisesta tavasta merkitä paikkoja. Hän oli ammatiltaan seppä ja hän valmisti Adalmiinalle laatan, jonka hän saattoi laittaa johonkin hyvään talteen.
Tämä laatta kädessään Adalmiina seisoi nyt pihassa. Hän oli nyt lähdössä kotiinsa ja sitä ennen hän vielä aikoi viedä laatan paikkaan, jossa se on hyvässä tallessa. Hän kipusi rakennusten välistä rinnettä ylös ja kiipesi yli aidan, jonka tolpat olivat kivipaasia. Siitä hän jatkoi oikealle vielä ylöspäin ja alkoi seurata hautausmaan kivimuuria. Saavuttuaan muurissa olevalle mustalle ovelle hän astui siitä sisään ja nousi hautausmaalle. Oikealla oli pieni tiilinen rakennus, jota kohti hän käveli ja jatkoi käytävää vasemmalle kohti mustakattoista rakennusta. Rakennuksen jälkeen hän pysähtyi kastelemaan lehtikuusen taimen, joka oli istutettu samana päivänä, kun hänen lapsensa kuoli. Siitä hän jatkoi matkaa ja pysähtyi koivuntaimen luokse. Hän tähyili hetken kohti hautausmaan laitaa, jossa hänen miehensä hautaristi oli. Silmät kyynelissä hän meni ristin luokse, katseli hetken alas metsään ja piilotti sen jälkeen metallilaatan ristin alle koloon. Tärkeä tehtävä oli suoritettu ja nyt hän joutui palaamaan kotiinsa jatkamaan elämää, joka oli häntä varten suunniteltu. Sen pituinen se.
Huom. Muista piilottaa löytämäsi huolellisesti, jotta salaisuus ei paljastu!
Lisäys: Pyydän huomioimaan, että mikäli kätköilijällä on ollut elämässään syntymättömän/syntyneen lapsen menetys, niin kätköllä käynti voi olla epämiellyttävä kokemus. Toivon, että kätköni ei aiheuta kenellekään pahaa mieltä ja tämän tyyppisissä tapauksissa kätköllä ei ehkä kannata ollenkaan käydä.