-
Difficulty:
-
-
Terrain:
-
Size: 
(small)
Related Web Page
Please note Use of geocaching.com services is subject to the terms and conditions
in our disclaimer.
Tarvolan metsämaastossa sijaitseva peruskätkö.
Tarvolan kylä 1800- luvulta nykyaikaan
1800-luvulla Tarvolassa oli neljä isoa taloa Yrjälä, Kauppi, Marttila ja kirkon omistama Mattila. Torppareita ja mäkitupalaisia oli enemmänkin, entisiä torppia/mäkitupalaismökkejä mainitakseni Grönvallin torppa, Eekin Sampun torppa, Heikkelinin torppa ja Fågelmannin torppa. Pääasiallinen toimeentulo oli maatalous ja karjanhoito. Kylässä oli myös käsityöläisammattilaisia, kuten vaatturi ja suutari. Rauman sataman läheisyys aiheutti kylän metsien ryöstöhakkuut, aina ottamalla suurimmat puut käyttöön, mistä seurasi metsien taantuminen. Talvisin Tarvolan läpi kulki vilkkaasti liikennöity talvitie, minkä kautta kylän talot osallistuivat myös puutavaranajoon Lapista, Kodisjoelta ja Laitilan Silonmetsistä satamaan ja veivät maalaistuotteita raumalaisille. Kotini läheisyydessä oleva pitkä pelto, Härktie, on ilmeisesti saanut nimensä kyseisen talvitien mukaan. 1800- luvulla pelattiin jo myös uhkapeliä, silloisen Marttilantalon isäntä hävisi kortin peluussa apteekkari Nybergille Helistön ja osan Monnannummea, muun muassa Monnan vanhainkotia kutsutaan Marttilanmäeksi.
1900-luvun alussa useimmat talot jaettiin perintöosuuksien kautta useaksi erilliseksi tilaksi. Päätalot jakaantuivat moneen osaan, esimerkiksi kotitilani Uusi-Marttila erosi Marttilasta 1902. Ja myös Kaupin talo jakaantui kolmeen erilliseen tilaan. Torpparilaki astui voimaan syksyllä 1918. Torpparitilat itsenäistyivät ja talomäärä lisääntyi. 1922 Lex Kallion voimaan tultua myös mäkitupalaiset voivat itsenäistyä, lisäksi heillä oli tukenaan pitkä valtion pitkäaikainen laina. Tapahtui paljon uudisrakentamista, tuli uusia suuria perheitä ja asukasluku kasvoi. Sen aikaisissa perheissä oli yleisesti viidestä kymmeneen lasta. Mutta monta mäkitupalaismökkiä jäi laista huolimatta lunastamatta ja nykyään niistä on jäljellä vain muurinperustuksia, nurkkakiviä ja kivikellareita, joista katot ovat romahtaneet. Ja asukkaista vain vanhojen ihmisten muistinvaraiset tiedot.
1910-luvun loppupuolella kansa aktivoitui ja jakautui kahtia, torpparilakikin kuumensi tunteita. Ja nuori itsenäinen suomi otti ensi askeleitaan. Valtakunnallinen politikoituminen punaisiin ja valkoisiin aiheutti monenlaisia yhteen ottoja Tarvolassa ja varsinkin Nihattulan työväentalon kulmilla. silloin oli rauhatonta aikaa ja muutamia veritekoja tapahtui meidänkin kylässä. Mutta suurimmilta verilöylyiltä säästyttiin.
1920- luku oli vilkasta rakennusaikaa. Rakennettiin taloja, raivattiin peltoja ja kuivattiin soita. Työ oli raskasta, ei ollut nykyaikaisia koneita, vaan sisua ja työkaluna kuokat ja isot puulapiot, joilla tämän päivän ihminen ei saisi mitään aikaan. Pyykit käytiin pesemässä kylän pyykkirannassa Tarvolanjärvellä, jossa oli iso musta pata, jossa lämmitettiin vesi ja pyykit keitettiin ja huuhdottiin järvessä. Tästä peruna on vieläkin kylänranta, joka tosin on madaltunut johtuen osin järven vedenpinnan laskusta. Tarvolanjärvestä laskee Myllyoja Äyhönjärveen, jonka varrella on aikanaan sijainnut vesiratasmylly, jossa jauhettiin kylän viljaa jauhoiksi. Sittemmin kyläläiset kävivät jauhamassa viljansa Raumalla ja Lapissa. 1920-luvun lopulla Tarvolaan tuli puhelin. Oli oma pieni paikallinen yhtiö, Kolla- Nihattula- Tarvola osuuskunta. Kotini oli yhdeksäs liittyjä, mistä johtuen puhelinnumeron viimeiset numerot edelleen ovat 009.
1930- luku oli työteliäs ja vaurastumisen vuosiluku. Kylämme sai sähkön ja oli myös perustettu oma paikallinen Nihattula- Kolla- Tayvola sähköyhtiö ja silloisesta Rauma Raahesta vedettiin sähköjohdot kyliin. sähköyhtiön isännöitsijänä toimi Einari Heikkilä Nihattulasta. Sähköistys työllisti useita miehiä monta vuotta. Oli raivattava linjat, vedettävä johdot sekä asennettava rakennuksiin sisälle sähköjohdot ja valaistukset. Radiot yleistyivät heti sähköntulonjälkeen. Vesijohtojen ja viemäreiden asentaminen alkoi isoimpiin taloihin aivan sotia ennen. Myös kylän ensimmäinen auto ilmestyi Mattilan talon Liukkaan veljeksille. Suojeluskunta harjoituksiin kylien nuoret miehet osallistuivat aktiivisesti Samppusten Sampolassa. Talvisodan sytyttyä 30.11.1939 oli kylän nuoret miehet jo komennettu sotaan. Minunkin isoisäni ja hänen kolme veljeään olivat isänmaata puolustamassa. Kylästämme oli yli 30 miestä rintamalla. Joista valitettavasti kaikki eivät palanneet. Sodan aikana kylässä oli vain naiset, lapset ja vanhukset.
1940- luku alkoi välirauhalla, joka oli taantumuksen aikaa. 1941 kesällä alkoi jatkosota joka taas vei kylän miehet ja puolet hevosista kauas rintamalle. Kylän naisväki ja vanhukset yrittivät tulla toimeen ja hoitaa kotirintama tehtävänsä. Puutetta oli kaikesta, niin elintarvikkeista kuin vaatteistakin. Vielä kyläläistemme rasitukseksi määrättiin pakkoluovutettavaksi määrätty määrä polttopuita (halkoja) Rauman kaupungin eri rakennusten ja tehtaiden lämmitykseen. Myös vähistä viljasadoista oli pakkoluovutettava kansanhuollolle määrätty osa, jolla turvattiin kansamme elintarvikehuolto. Myös isoimmista kaupungeista tuli kyläämme vähän sotapakolaisia. Lähinnä täältä aikanaan lähteneitä, jotka osallistuivat töihin ja kantoivat oman kortensa kekoon. Rauman kaupunkia pommitettiin lentokoneista useampaan kertaan. Ja saipa siitä kylämmekin osansa.
Sota jatkui 1944 kevääseen ja moni kylän nuori mies jäi sille tielleen, muun muassa isoisäni nuorin veli Erkki. Heti sodanjälkeen perustettiin kylään oma sirkkeli ja pärehöyläämö, jossa sahattiin viimeksi 1987. Sodan aikana ei tapahtunut uudisrakentamista eikä ollut ehditty pitää olemassa olevia rakennuksia kunnossa. Kylän oma saha takasi rakennuspuutavaran saannin, mutta muut rakennus tavarat olivat kortilla säännöstelyn takia. Oma pärehöylä varmisti vesikatto tarpeiden saannin ja pärekattotalkoilla kyläläiset rakensivat tarvittavat vesikatot. Tämäkin oli sitä niin kutsutta omavaraistaloutta. Ehkä koko maaseudun ja maatalouden suurin mullistus oli konekannan yleistyminen maaseudulla. Koneellistumisen ensi hetkinä isoisäni veljensä kanssa hankki 1948 Petrol Fordson Majuri merkkisen traktorin, mikä oli Etelä- Satakunnan ensimmäinen kumipyöräinen traktori. Sodan aika loi määytynlaisen yhteistyömallin koska varsinkin mies työvoimasta oli pula. Erilaiset työhuiput, kuten kylvö ja sadonkorjuu työt suoritettiin kolmen -viiden talon ryhmissä jolloin saatiin riittävä työntekijä määrä kasaan. Työt, esimerkiksi kylvö ja puinti tehtiin vuorotellen joka talossa. Sen aikainen ( Harjavaltalainen, Siro 2) vaati seuraavat työntekijät syöttäjä, säkinvaihtaja, "ruumenpässi", vähintään kaksi hevosmiestä, jotka toivat viljan pellolta ja purkivat puimurin päälle syöttäjälle. Pellolla tarvittiin vielä kuormantekijä ja perienharavoija. Enää puuttuu olkien luoja ja latonuija niin porukka on kasassa. Jos ei ollut sähköä saatavilla niin tarvittiin maakoneenkäyttäjä, niin sanottu masinisti. Eli töissä tarvittiin vähintään yhdeksän henkilöä. Jos päivä onnistui hyvin saatiin sata säkkiä kauroja, noin 700 hehtoa, mikä on tänä päivänä keskivertoleikkuupuimurin ja yhden miehen 1 vaajaa tunnin työrupeama. Muistutettakoon, että silloin vilja niitettiin II viikatteella ja kuivatettiin seipäillä pellolla ja siihenkin meni aikaa ja työvoimaa. Ei ollut mikään harvinaisuus siihen aikaan perunapelloilla perunannostossa että olisi nähnyt kahdesta kolmeen hevosta ja niiden kuskit ja viidestätoista kahteenkymmeneen poimijaa. Moni kaupunkilaisperhe varmisti näin talven perunan saantinsa.
1950- luku oli aktiivinen uudisrakentamisen ja koneellistamisen vuosikymmen. Niin kuin muuallakin meidänkin kylämme tuli asutustiloja ja luovutettiin asevelitontteja joihin rakennettiin valtion avustuksella rintamamiestaloja, jotka ovat tyypillisiä puolitoista kerroksisia puutaloja. Rakennustarvikkeiden saatavuus parani pikkuhiljaa säännöstelyn loputtua. Kaikki tavaroiden säännöstely loppui 1954. 1950- luvun puolessavälissä traktori kanta lisääntyi, siihen asti työt oli tehty hevosilla. 1953 on ensimmäisen kerran laitettu liikenneyhteyksien parantaminen suoraan Raumalta, eli Kourulantie vireille. Kylässä oli 1950- luvulla 75 toimivaa maatilaa, joissa oli maanviljelystä ja karjanhoitoa. Myös ensimmäiset lypsykoneet ilmestyivät navettoihin. Tämän seurauksena palkkatyövoiman, piikojen ja renkien määrä rupesi vähenemään.
Harrastettiin myös ravikilpailuja, esimerkiksi Tarvolanjärvellä pidettiin Saaren ympäriajot talvisin. 1940 ja 50- luvuilla oli vielä metsästyksellä jonkinlainen taloudellinen arvo, koska muutamalla oravannahalla palkkasi rengin päiväksi.
1960- luku oli koko maamme historiassa suuri maaltapako aikakausi. Se ei kuitenkaan autioittanut kyläämme, koska kylän sijainti on lähellä kaupunkia, väki siirtyi vain tehtaisiin ja kauppoihin töihin ja asuivat ! kuitenkin kylässämme. Joten kyläläisten ammattinimikkeet ovat muuttuneet. Ja yhä harvempi käytti maanviljelijä nimitystä. Puuseppä Heinoselle tuli kylän ensimmäinen televisio, jota käytiin porukalla katselemassa. Ja vähitellen "konkurssiharava" ilmestyi yhä useamman talon katolle. Antennin lempinimi johtui siitä, kun TV:n hankinta vaati monen kuukauden bruttotulon, joten se oli erittäin suuri hankinta perheissä, voisi verrata nykyään auton ostoon. Mopot alkoivat myös olla tuttu näky kylän raitilla 60- luvun alussa ja 60- luvun loppupuolella alkoivat autot olla yleisiä.
1970- luku harvensi maatilojen määrän neljään aktiivimaatilaan. joissa harjoitettiin karjataloutta ja heidän päätoimeentulonsa tuli maataloudesta. Muu väestö kouluttautui osin akateemisesti tai muihin hyvää ammattitaitoa vaativiin ammatteihin. Kylässämme asuu muun muassa neljä opettajaa, vaikka ei ole yhtään koulua.
Vapaa- ajan käyttö alkoi ratkaisevasti lisääntyä, tästä johtuen kauniin Tarvolanjärven rannat täyttyivät ranta- asutuksesta. Myös kylämme metsiin alkoi ilmestyä liikunnanharjoittajien polkuja, joita Uotilan kyläläisetkin näyttävät käyttävän ahkerasti nykyäänkin, muun muassa Vihdonpellon ympäri menevä polku on kovassa käytössä. sukupolven vaihtumista alkoi tapahtua. Vanhempi väki muutti kaupunkiin ja nuorempia lapsiperheitä muutti tilalle. Tosin muutamia taloja autioitui. Kylä myös kasvoi muutamalla omakotitalolla. Hevonen o/i erittäin harvinainen näky kylässä. Ainoastaan Uotilasta Nordlundin hevoset näkyivät ratsukkoina kylämme tiellä. Taloudellisesti elettiin rauhallista aikaa öljykriisistä ja suuresta inflaatiosta huolimatta.
1980- luku sekin oli rauhallista aikaa. suurimmat kylää koskevat tapahtumat tapahtuivat vuosikymmenen lopulla kun Kourulantie ; valmistui ja hyvä suora yhteys Rauman kaupunkiin parantui ratkaisevasti. Kylämme ei kehittynyt asukasmäärällisesti koska haja- asutus määräysten mukaan ei saanut rakentaa mitään taajama-aluetta eikä kyläämme saanut uusia rakennuslupia. Tästä johtuen kylämme kehitys ja asukasluvun kasvu pysähtyä ja näin ollen kylämme ei päässyt 80- luvun kasvubuumista osalliseksi.
Maataloustuotanto kuihtui, ainoastaan kahdella tilalla oli enää karjaa ja elettiin maataloudesta. Kylässä toimii Heinosen puusepänverstas joka on toiminut yhtäjaksoisesti sodanjälkeisen ajan. Yrjölän maarakennusliike muutti aivan vuosikymmenen lopulla Kiikkaan. Ennen aktiiviin agraarikylä, jossa yhteiset työt ja harrastukset yhdistivät kyläläisiä kuoli kokonaan. Muun muassa vanhanaikainen kinkeritilaisuus, joka aikaisempina vuosikymmeninä keräsi talot täyteen väkeä hiljeni muutamaan osanottajaan. Myös rukousseura ja hengelliset toiminnat loppuivat kokonaan. Myös Kollan Urheilijoiden toiminta loppui melkein kokonaan. Tilalle tulivat televisio, videot ja tietokoneet veivät vapaa-ajasta leijonan osan. Perinteinen seurustelu kyläläisten kesken loppui.
1990- luku toi tullessaan EU:n omine mullistuksineen. Maatalous elinkeinona on kylässämme olematon, ainoastaan yksi lypsykarjatila on enää jäljellä. Muun alan yrityksiä ja yrittäjiä on kylään tullut. Ja väkiluku on pysynyt entisellään. Joten kylässämme elämä jatkuu. Kylämme on maalaismaisemaa, kuitenkin lähellä keskustaa, mikä on ruvennut houkuttelemaan lapsiperheitä, niinpä kylämme säilynyt elävänä ja lapsirikkaana.
Lähde: Kaisa Uusi-Marttila / Tarvolan Kyläyhdistys ry.
Additional Hints
(Decrypt)
Ghbuv