Ukko-Laurila ylennettiin Vilppulan taistelujen ansioista vänrikiksi maaliskuun alussa. Lapuan pataljoonaksi sanottu Pohjois-Hämeen rykmentin toinen pataljoona siirtyi Jämsän kautta Länkipohjaan. Ukko-Laurila oli pataljoonan ensimmäisen komppanian ja Ilmari Laurila toisen komppanian päällikkönä. Veriset taistelut Länkipohjasta alkoivat maaliskuun 16. päivän aamulla. Ukko-Laurila sai sanan, että Ilmari Laurila oli joko haavoittunut tai kaatunut. Isä lähti katsomaan. Poika oli kaatunut. Hyökkäys kohti punaisten asemia jatkui. Vihollisen konekivääri oli vallattava. - Lapualaiset eteenpäin! Ukko-Laurila huusi. Samassa hän tarttui kädellään päästään ja kaatui kyljelleen hankeen. - Nyt taisi sattua… Ne jäävät hänen viimeisiksi sanoikseen. Luoti oli osunut suoraan sydämeen. Hyökkäys jatkui entistä raivokkaampana. - Eteenpäin, lapualaiset, kostoa Lauriloiden puolesta. Isä ja Ilmari Laurilan kaatuminen samassa taistelussa saavutti mainetta kautta maan. Syntyi legenda. Sodan jälkeen Lauriloille pystytettiin muistomerkki Länkipohjaan.
Lauriloiden sankarikuolema saavutti suorastaan tarunhohtoisen maineen kautta koko maan. Ylipäällikkö Mannerheim lähetti kuolemaa seuraavana päivänä Lapuan kirkossa luettavaksi sähkösanoman: ”Olen syystä liikutettu siitä suuresta surusta, joka on kohdannut Lapuan urhoollisia poikia, kun Lapuan sankarit Laurila ja poika kaatuivat Länkipohjan voitollisessa taistelussa. - - Luutnantti Laurilan, joka tänä lyhyenä aikana oli tullut urhoollisuudesta ylennetyksi vänrikiksi ja luutnantiksi, nimitän Vapauden Ristin kolmannen luokan ritariksi, korkein kunniamerkki, mikä tähän saakka on saatu urhoollisuudesta. Hänen poikansa nimitän Vapauden Ristin neljännen luokan ritariksi. Muistakoon ja kunnioittakoon Lapuan kunta ja koko Suomen maa aina näiden urhojen muistoa.”
Muut Länkipohjan kätkötetyt patsaat ja muistokivet
Laurila Memorial aka Have a Break I
Länkipohjan taistelun muistomerkki
Kätköä etsiessä ei tarvitse mennä aitaukseen sisälle.