-
Difficulty:
-
-
Terrain:
-
Size: 
(small)
Please note Use of geocaching.com services is subject to the terms and conditions
in our disclaimer.
Luontokätkö Kaarinassa, Pyhän Katariina retkeilyreitistön läheisyydessä. Kordinaatit heittää varmaan muutaman metrin, koska paikka on hiukkasen katveessa! Lähde siis tähän salaperäiseen metsään minua kätköä etsimään!
Ahma (Gulo gulo), tunnettu myös nimillä osma ja kamppi, on suurin maalla elävä näätäeläin, hieman mäyrää suurempi. Sen vuorokausirytmi ei ole kiinteä, mutta pääsääntöisesti se liikkuu öisin ja hämärässä. Ei ole kuitenkaan mitenkään harvinaista nähdä ahma liikkeellä myös päivällä. Sana ahma on johdettu ahmia-verbistä, koska on kuviteltu, että se syö paljon.
Yleistä ahmasta
Ahma voi liikkua paljon. Ruokaa etsiessään se saattaa päivän aikana liikkua jopa 20–40 km. Sen liikkuminen on hidasta, mutta kestävää laukkaa. Vaikka ahma on suurikokoinen, se on hyvin sopeutunut lumessa liikkumiseen sen suurten käpälien ansiosta. Pehmeässä lumessa ahma hyppii aaltomaisesti kuten pienemmätkin näätäeläimet. Suuri koko ei ole ongelma myöskään kiivetessä ja ahma onkin varsin ketterä kiipeilijä. Se kiipeää puuhun tullessaan säikäytetyksi tai leikkiessään. Joskus puusta on pelkästään hyvä tähystää. Joet eivät ole ahmalle este, vaan se ylittää ne tarvittaessa.
Ahmojen sosiaalinen järjestelmä on samanlainen kuin näädällä. Liikkumisalue on laaja eivätkä ne pysty sitä puolustamaan, mutta se merkitään ulosteilla, virtsalla ja perärauhasten eritteillä. Näin eläimet tietävät missä lajitoverit liikkuvat ja osaavat välttää yhteenottoa. Samaa sukupuolta olevat näädät eivät siedä toistensa läsnäoloa alueellaan.
Ahma toimii pääsääntöisesti hajuaistinsa perusteella, sillä sen näkö ja kuulo eivät ole kovinkaan hyvät. Sen sijaan hajuaisti on erittäin kehittynyt. Oma ruokavarasto löytyy talvella helposti metrisen lumipeitteen läpi ja haaskat voidaan vainuta jo kaukaa.
Ahma ei pidä suuremmin ääntä. Siltä voi kuulla lähinnä murinaa ja sähinää.
Ahma saalistaa tilanteen mukaan kaikkia suurehkoja eläimiä kuten hirvieläimiä, kettuja, jäniksiä ja kanalintuja. Pohjoisessa elävien ahmojen pääravintoa ovat porot. Kesäisin sille kelpaavat myös linnunpoikaset ja -munat, pikkujyrsijät sekä marjat. Ahma osaa myös lokkeilla toisilta ja se saakin paljon ruokaa toisilta jääneistä tähteistä, haaskoista sekä sairauteen kuolleista eläimistä.
Pituudeltaan ahma on 65–110 cm, josta häntä on 15–25 cm. Keskimäärin naaras painaa noin 10 kg ja uros 26 kg. Sillä on voimakasrakenteinen ruumis, lyhyet jalat ja leveä, litteä pää. Väriltään ahma on tummanruskea tai ruskeanmusta ja kyljessä sillä on vaaleahko raita. Päässä on vaaleita ja tummia kuvioita ikään kuin sillä olisi naamio. Kaulassa ja rinnassa voi olla vaaleita läikkiä. Ahma vaihtaa karvan kaksi kertaa vuodessa: touko-kesäkuussa sekä syys-lokakuussa.
Poikasia ahma tekee helmi-maaliskuussa ja tavallisesti niitä syntyy kerrallaan yhdestä kolmeen. Vastasyntynyt poikanen painaa noin 100 g ja on sokea. Niitä peittää ohut vaalea karva. Poikasten silmät avautuvat tavallisesti neljän viikon iässä ja pesästään ne tulevat ulos noin kahden kuukauden ikäisinä. Ahma synnyttää 2-3 poikasta syvälle lumikinokseen kaivettuun onkaloon johon voi johtaa yksi tai useampia käytäviä. Käytäväverkosto voi olla sivukäytävineen, varastoineen ja käymälöineen kymmeniä metrejä pitkä.
Kuten eläimillä yleensä, myös ahmalla kuolleisuus on suuri juuri nuorilla ahmoilla ja normaali elinikä on 5–8 vuotta. Täysikasvuiseksi päästyään se voi elää jopa 12–14-vuotiaaksi.
Ahman levinneisyys.
Suomessa ahmoja on vain noin 120–140. Suomen lisäksi ahmoja esiintyy Norjassa, Ruotsissa ja Venäjällä, jossa sitä on pääasiassa Siperiassa. Suurin osa noin 2 000:n ahman kannasta esiintyy Venäjällä (noin 1500 yksilöä). Ei tarvitse mennä kuin vain sata vuotta ajassa taaksepäin, kun ahmoja oli paljon enemmän. Silloin sitä esiintyi myös muun muassa Puolassa, Liettuassa ja eteläisissä osissa Skandinaviaa. Ahma esiintyy myös Kanadassa ja Yhdysvalloissa ainakin yhtenä alalajina Gulo gulo luscus, mahdollisesti Kanadan rannikolla sijaitsevan Vancouverin saaren ahmat ovat myös oma alalajinsa Gulo gulo vancouverensis mutta kraniologiset tutkimukset viittaisivat että nämäkin ovat Gulo gulo luscus - kantaa.
Viime vuosikymmeninä ahmakannat ovat kasvaneet Norjassa ja Ruotsissa. Osaltaan tämän seurauksena ahmojen määrä on jonkin verran lisääntynyt myös Pohjois-Suomessa. Tällä hetkellä Norjassa elää noin 200 ja Ruotsissa noin 300 ahmaa. Norjan ja Ruotsin runsauslukemat perustuvat kalliiseen järjestelmään, jossa etsittiin pentuepesiä.
Ruotsissa ei myönnetä yksittäisiä ahmojen pyyntilupia, kun taas Norjassa pyydystetään joka vuosi 20–30 yksilöä. Ahmakannan tiheys on suurimmallaan Ruotsin ja Norjan rajalla.
Uhat
Vaikka ahmalle sopivia elintiloja löytyykin Skandinaviassa ja Venäjällä, ovat suuret erämaat harvassa. Sopivien elintilojen vähennettyä pieni ahmojen määrä on pirstoutunut pieniksi populaatioiksi. Populaatiot ovat pieniä ja erillään toisista, minkä vuoksi ahma on vaarassa kadota kokonaan. Pienissä populaatioissa geneettinen vaihtelu on vähäistä, mikä voi heikentää kantaa. Mitä pienempi populaation koko on, sitä suuremmaksi sattuman vaikutus kasvaa. Sisäsiittoisuuden määrä saattaa myös lisääntyä. Populaatioiden pirstoutuneisuus johtuu jonkin verran myös siitä, että taannoin sukupuuton partaalla ollut ahmakanta on jälkeenpäin ollut lähes eristyksissä itäisestä esiintymisvyöhykkeestään. Hajanaisuudesta saattaa kuitenkin olla hyötyä esimerkiksi jonkinlaisen ympäristökatastrofin sattuessa. Jos jokin populaatio tuhoutuu ympäristökatastrofin seurauksena, säilyvät kuitenkin muut populaatiot. Jos kaikki taas eläisivät samalla alueella ympäristökatastrofin sattuessa, saattaisi laji kuolla sukupuuttoon.
Suurin uhka ahmalle on kuitenkin ihminen. Ahmalla ei juurikaan ole luontaisia vihollisia, vaikka se sutta karttaakin, on ihminen oikeastaan sen ainoa ja samalla pahin vihollinen. Ihminen on metsästänyt ahmaa, koska ahma aiheuttaa vahinkoja porotaloudelle metsästämällä poroja. Porojen lisäksi ahma pyydystää myös lampaita ja pieniä hirvieläimiä. Ihmiselle itselleen ahma ei kuitenkaan ole vaaraksi, eikä ole yhtään raportoitua tapausta, että ahma olisi tappanut ihmisen.
Edellä mainittujen lisäksi ahmaan, kuten muihinkin uhanalaisiin lajeihin, vaikuttaa muun muassa metsäympäristöjen muutokset. Tähän sisältyvät muun muassa tehometsätalouden aiheuttamat metsien ikärakenteen muutokset, lahopuiden väheneminen ja metsien hoito. Näiden lisäksi vielä perinneympäristöjen sulkeutumisella, rakentamisella ja kemiallisilla haittavaikutuksilla on erilaisia vaikutuksia. Nämäkin asiat ovat ihmisten teoista johtuvia. Ahman tulevaisuus on siis pitkälti ihmisestä kiinni.
Lajin suojeleminen
Ahma – toisin kuin muut suurpedot – on metsästyslainsäädännössä täysin omassa luokassaan. Ahma on uhanalaisuutensa takia täysin rauhoitettu.
Suomella on ahmaa koskevia sitoumuksia muun muassa vuoden 1979 niin sanotusta Bernin sopimuksesta, joka edellyttää ahman tiukkaa suojelua. Sopimus koski tosin myös muita eläimiä. Sopimuksen mukaan kaikki näitä lajeja koskeva tahallinen pyydystäminen ja hallussa pitäminen sekä tahallinen tappaminen on kielletty. Tämä vaatimus on pantu täytäntöön ahman osalta Suomen metsästyslainsäädännössä siten, että ahma on täysin rauhoitettu. Lisäksi EU-jäsenyys velvoittaa Suomea ja Ruotsia noudattamaan erilaisia luontoon liittyviä direktiivejä, jotka rajoittavat kaikkien eläinten kohtelua.
Metsästysasetuksen 28 §:ssä mainitun kohdan mukaan ilveksen ja karhun suojelusta voidaan joissain tapauksissa joustaa, mutta ahmaa ei kuitenkaan mainita asetuksen 28 §:ssä. Tämä johtuu siitä, että luontodirektiivin lajisuojelua koskevat velvoitteet eivät vaikuta ahmaan. Mikäli ahman täydellisestä rauhoituksesta haluttaisiin jostain syystä poiketa, lupaa olisi anottava maa- ja metsätalousministeriöstä. Tällöin tulisi kuitenkin ottaa huomioon, että ministeriön linjauksen mukaisesti lupaa ahman tappamiseen ei ole annettu sitten vuoden 1983.
Maa- ja metsätalousministeriöllä on ollut jo jonkin aikaa selkeä linja ahmojen suhteen. Sen tavoitteena on, että ahmakantoja voitaisiin kasvattaa erityisesti poronhoitoalueen ulkopuolella. Tätä tavoitetta edistettiin runsaasti 1990-luvulle asti, sillä kaiken kaikkiaan 16 ahmaa siirrettiin poronhoitoalueelta sen ulkopuolelle. Tämän jälkeen ihmiset eivät ole siirtäneet ahmoja, vaan tarkoituksena on, että ahma siirtyisi alueelta toiselle omin avuin.
Monet yksityiset järjestöt, kuten vuonna 1996 perustettu The Wolverine Foundation, inc, ovat keskittyneitä ahmojen suojelemiseen ja tutkimiseen. Lisäksi moni eläinpuisto, kuten Ranuan eläinpuisto, osallistuu ahmojen suojeluun eurooppalaisten eläintarhojen suojeluohjelman kautta. Ahmojen lisääntyminen ei tosin ole kovinkaan yleistä vankeudessa. Esimerkiksi juuri Ranualla syntyi ahman pentu viimeksi vuonna 2003.
Eläinten tarhaamisessa on yleisesti vaarana niin sanottu perustajavaikutus. Se tarkoittaa sitä, että kaikki yksilöt ovat muutaman perustajayksilön jälkeläisiä. Täten niiden geenivalikoima ei edusta koko lajin geenivalikoimaa. Eläintarhat tosin pitävät tarkkaa kirjaa siitä, millaisia eläimet ovat. Tästä on hyötyä varsinkin silloin, kun tarhat vaihtavat eläinyksilöitä keskenään. Vaihtojen avulla on tarkoitus suurentaa perinnöllistä monimuotoisuutta risteyttämällä yksilöitä, jotka ovat geneettisesti mahdollisimman kaukana toisistaan.
Lajin tulevaisuus
Suunniteltaessa ahman hoitoa, Suomi tehnee yhteistyötä Ruotsin ja Norjan kanssa, sillä ahmat liikkuvat maasta toiseen. Lisäksi poronhoitoalueilla aletaan ottaa huomiota ahmojen vaikutuksiin.
Kaiken kaikkiaan ahmojen suojelu on alkanut tuottaa tulosta, joten ahmojen määrä lähtenee Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa nousuun, ja ne saattavat levitä myös muihin maihin.
Additional Hints
(No hints available.)