Mäkihyppy on aina ollut sydäntäni lähellä ja kisojen seuraaminen on parhaimmillaan äärimmäisen jännittävää puuhaa. Mäkihypystä ensimmäinen mieleeni ikuisiksi ajoiksi syöpynyt tapahtuma on Jouko "Jokkeri" Törmäsen voittama olympiakulta Lake Placidissa vuonna 1980. Jokkerin innoittamina rakenneltiin kaverien kanssa hyppyreitä Kausalan vesitorninmäen rinteille. Minisuksilla hypittiin sen mitä uskalsi ja mäkiennätykset olivat viiden metrin luokkaa.
Noista ajoista on kulunut jo kolmisenkymmentä vuotta ja kultaisia mäkikotkia on sen jälkeen Suomessa riittänyt. Seuraavat talviolympialaiset lähestyvät kovaa vauhtia ja niinpä päätin kokeilla, olisiko minulla mitään mahiksia päästä Vancouverin kisajoukkueeseen mukaan.
Eräänä myrskyisenä yönä kaivoin minarit vintiltä esiin ja suuntasin kohti Lahden suurmäkeä. Tuuli meinasi viedä tukankin päästä, mutta päättelin, että nyt voisi olla hyvät nosteet mahdollistaen pitkän ponkaisun. Kiipesin tornin huipulle ja hinkkasin kynttilää minarien pohjiin. Sauvojen avulla lykin vielä lisää vauhtia ja hyppyrin nokalla sitä olikin jo melkoisesti. Vilkaisin mukana ollutta gepsiä ponnistushetkellä ja vauhtia oli mukavat 306 km/h. Hyppy lähti suuntaan 105,1 astetta otsikon koordinaateista, joka on samalla ponnistuskohta. Jossain vaiheessa tajusin, että nyt taitaa tulla hieman ylipitkä hyppy. Ilmalennosta olisin varmaan saanut lähes täydet pisteet, mutta laskeutumisessa on vielä pientä hiomista. Pimeässä oli hieman vaikeuksia hahmottaa alastulokohtaa ja niinpä ilmalento pysähtyi yhtäkkiä kuin seinään. Gepsukan mukaan vauhti oli pysynyt ponnistuksesta alastuloon saakka samana ja ilmalento oli kestänyt 36,76 sekuntia. Sen verran tuo tömähdys kirpaisi, että lähdin saman tien kohti kotia nuolemaan haavojani ja parantelemaan kylkiluitani. Ehkä on syytä jättää nämä hommat vähän nuoremmille, ei mulla taida paikat enää kestää tuollaista rääkkiä. Olen kyllä ehdottomasti mäkikotkien sukua, koska olen Kotkassa syntynyt ja siellä ensimmäisen viikkoni elämästä viettänyt.
Lahden suurmäen virallinen mäkiennätys on Andreas Widhölzlin hyppäämä 135,5 m. Epävirallinen mäkiennätys taitaa olla jotain ihan muuta. En ruvennut pimeässä mittailemaan hyppyäni. Sinä voit sen tehdä, sillä huomasin kotona, että alastulopaikalle putosi taskustani pakastusrasia. Etsi tuo purnukka, niin saat mitattua oikean ennätyksen. Purkkia voi olla vaikea löytää talvella, mutta vihjeen avulla sekin voi onnistua.
Alla on satunnaisen ohikulkijan näppäämä kuva ilmalennon loppuvaiheesta. Tyyppi taisi olla vähän outo, sillä vaikuttaa siltä, että hän on seissyt päällään kuvaa ottaessaan. Viilipyttymäisestä ilmeestäni voi päätellä, että mua ei pelottanut yhtään.
Tarkasta geocache.fi:n palvelussa onko ratkaisusi oikea